Muutin asumaan huoneeni pöydän alle. Mukava paikka; varjossa ja lämpöpattein vieressä on harvinaisen kodikasta. Asentoa ei kyllä paljon mahdu muuttamaan ja kitaraa en saanut mahtumaan mihinkään. No, mukavuuden vuoksi joutuu kärsimään.

Söin tänään myös valtaisan annoksen kaalia. Tuo herkullinen kasvi sai minut kauppaan ostamaan luonnonsokeria. Oi, kuinka se oli hyvää. Voisin melkein sanoa nauttineeni siitä suunnattomasti. Se on aina mukavaa kun voi nauttia.

Joskus tulee mietittyä mitä tekee. Ihan vaan joskus. Aina se mitä on tehnyt ei ehkä tunnu järkevältä, mutta suurin osa tekemisistä on sen verran opettavaista ettei sitä tahdo muuttaakaan.

Voisin sanoa itseäni omituiseksi. Kuitenkin tajuan etten ole omituinen. Kummallinen paradoksi.

Ostin korvatulpat. Ne sopivat korviini oikein mukavasti.

Huoneessani on tätä nykyä kuusi viherkasvia, mutta täältä pöydän alta niitä on hankala huomata. Jos kurkotan niin näen niistä neljä. Sinällään harmi, mutta mukavuuden takia pitää kärsiä.

Sitähän se on. Mukavuuden takia kärsimistä koko elämä. Ehkä siksi muutinkin pöydän alle.