Kyyneleet valuvat,sekoittuvat vereen.
Verta vuotaa lisää ja putoaa lattialle.
Paljon olen kokenut ja paljon olen ollut kokematta.
Paljon on ollut tuskaa eikä mitään tukena.
Harvoja hyviä hetkiä olen kokenut,enkä enään yhtään tule kokemaan.
Kiitos kaikesta,jatkakaa elämää niin kuin aina ennenkin kaikki ovat jatkaneet.
Anteeksi,mutta mun aikani on tullut.


Oli kolea Helmikuun ilta kun vittuuntuneena minun ja kaverini riidasta rustasin runon. Laitoin sen nettiin. Muutaman minuutin päästä sain puhelinsoiton,lähikriisikeskuksesta,poliisilta. He pelkäsivät,että teen itselleni jotain ja uhkasivat lähettää poliisipartion kotiini. Olisin selvinnyt tästä täydellisesti yli itsekin,mutta he soittivat äidilleni. Homma räjähti käsiin. Joudun psykiatrille,sairaalaan,koulussa kuraattorit tutkivat tilannettani,sosiaaliviranomaiset saattavat alkaa tutkia tilannettame ja mutsi työvuoroja ja he saattavat ottaa minut huostaansa. Kaikki vain sen takia,että kirjoitin runon johon purin vittuuntuneisuuttani. Menin nukkumaan ja nukahdin About My Sorrown säveliin. Aamulla mutsi istui sängylleni ja keskusteli kanssani. Isästäni joka asuu Kreikassa,onko masentuneisuuteni hänen vikansa? Hän kertoi minulle,että isäni on narkkari ja linnakundi ja,että se,että hän hylkäsi minut ei ole minun vikani.Puhuimme ystävistäni;vaikka he ovat masentuneita,minä en saisi olla,niinkuin voisin vaikuttaa asiaan. Kaikki tämä vain tästä runosta.