25.-27.11.2005
Perjantaina aloitettiin Palmgren konservatorion studiolla. Äänittäjillä oli jo valmiina visiota soundimaailmasta, referenssi levynä toimi HIM:in Greatest lovesongs vol.666, mutta siitä poikettiin melkoisesti ja hyvä niin.
Ensimmäiseksi vuorossa oli luonnollisesti rumpujen kasaaminen ja mikittäminen. Kumpi on parempi, basisti vai styrkkari? Styrkkari luonnollisesti. Rumpusoundit väännettiin kuosiin ja sitten alkoi mäiske. Niin ja kuinka hienoa Metallican soittaminen pianolla onkaan? Varsinkin kun pianoa ei varsinaisesti osaa soittaa. Olin käynyt keskiviikkona nauhoittamassa erään nimeltä mainitsemattoman kaverin luona nauhoittamassa demokitarat klikin kanssa, mutta niitä ei loppujen lopuksi käytetty.
Rumpalin näkökulma:
Studio 25.11.05 - Rumpalin turinoita rummuista, pornosta ja rumpupornosta.
Minun osalta studiopäivä lähti käyntiin siitä, kun heräilin varttia yli kaksitoista. Siitä sitten autolla koulun kautta kaupungille ja sieltä treenikämpälle hakemaan rumpuja. Matkalla Harinen soittaa, että päästäänkin jo tuntia aikaisemmin studiolle. Mikäs siinä, kaasua vaan enemmän.
Kamojen hakemisen jälkeen pikainen ruokatankkaus kotona ja sen jälkeen turvallisesti kaahaten Palmgrenille. Vittumaisin osuus oli alkamassa. Vitutusta ja selkäsärkyjä onneksi lievitti hissi, jolla rumpuiset saatiin ylös kolmanteen kerrokseen kiikutettua. Samantien alkoi jo armoton kioskin pystytys ja viritys. Virvelin olin saanut kämpillä viritettyä huippukuntoon, mutta tomeissa oli äänittäjillä nokan koputtamista. "Etutomia pitää laskea sävelaskelta alaspäin." Suosiolla annoin viritysavaimen ihmiselle, joka oikeasti ymmärtää näistä asiosta jotain. Basari lähti myös samantien vaihtoon ihan jo pelkästään sen takia, että etukalvosta puuttui reikä. Basarin vaihto oli todellakin hyvä ratkaisu; laina basariin saatiin loihdittua niin hyvät hevilätinät, että heikoimpia alkoi jo tässä vaiheessa hirvittämään.
Setti näytti mikittynä aikasta maukkaalta. Täytyihän setistä muutama rumpupornokuva ottaa synkkien syysiltojen ratoksi. Virvelissä taisi olla jopa kolme mikkia ja basarissa kaksi. Ridea täytyi nostaa vähän ylöspäin, jotta sekin saataisiin kuulumaan hyvin. Tosin ride sai vielä myöhemmin oman mikkinsä, joten kilinät olivat taatusti kuuluvissa.
Kun rummut olivat kasassa ja mikitettyinä, alkoi soundien testaus. Kahden tunnin päästä ja varmaan kolmen tuhannen virvelin, basarin, etutomin, lattiatomin ja pellin iskun jälkeen rumpalisti oli jo siinä kunnossa, että olisi voinut lähteä kotiin sohvalle vetämään lonkkaa, mutta ei. Tästä se rääkki vasta alkoikin.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan rummut piti soittaa demokitaranauhan avulla, klikki tulisi mukana. Ongelmaksi vain koitui se, että en ole koskaan ennen klikin kanssa soittanut. Sillä asenteella lähdettiin, että kyllähän tämä tästä, mutta supersankari Vituiks män vieraili taas. Jouduin huomaamaan sen, että eipä se ollutkaan niin helppoa, kun joku muu määrääkin temmon, jos on aina itse sen tottunut tekemään. Lisäksi vielä nauhan kitarat eivät olleet taimissa, joten koitettiin jos jonkinlaista ratkaisua, mutta munilleenhan se aina meni. Perinteinen nauhoitusmenetelmä otettiin käyttöön ja rumpalisti laahusti häntä koipien välissä koppiin. Vitutti.
Ensiksi alettiin laittamaan nauhalle biisiä "Kerrasta toiseen". Tähän biisiin tulisi kertosäkeeseen vähän tukuttelua upo uusilla Cobrilla. Vähän alkoi epäilyttämään, kun äänimiehet halusivat laittaa basarin lyöntikalvon löysälle ja nuo minun tukuttelut ovat aikalailla hakusessa. Epäilykset osoittautuivat oikeiksi. Munilleenhan ne tukutuku-yritykset menivät. Söi miestä, mutta päätettiin jättää biisi ja tuplapedaali hautumaan ja lähdettiin yrittämään seuraavaa biisiä.
"Itsestäänselvyys" menikin sitten jo vanhasta tottumuksesta, vanha biisi kun on. Edelliset epäonnistumiset kaikkosivat mielestä, kun sai mättää. Muutama otto ja se oli siinä. Taisi kerran kapulakin lentää kädestä jossain kohtaa. Samaan syssyyn laitettiin myös Timon lapsi, "Viiva", nauhalle. Kaksi ottoa, joista jälkimmäinen oli parempi. Hengähdystauko. Joissakin näillä main saapui Timon mukana herkullinen makkraperuna annos. Ajasta ei ollut mitään hajua, kun istui vain siellä pirun kuumassa kopissa hakkaamassa pönttöjä. Paljoa ei ehtinyt syömään, kun käsky jo kävi ja täytyi palata rumpuisten taakse.
Päätettiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen laittaa myös "Pako" ja "Valheesta totta" nauhalle. Eipä siinä mitään, koppiin takaisin ja luurit päähän. "Valheesta totta" ekana. Vanhasta tottumuksesta tämäkin meni. Ei helvetti, että olenkin ollut ovela, kun en ole laittanut tähän biisiin edes mitään filliä! Osaan ainakin soittaa tän biisin. Toinen veto oli paras. "Pakoa" taidettiin vetää joku neljä kertaa. "Toi oli hyvä, mutta pystyt parempaan." "Ennen et pääse pois kuin soitat ton hyvin." Kiristystä, mutta toimi. C-osankin pienet tukuttelut sain hoidettua jotenkuten epäilyksistä huolimatta.
Seuraavaksi oli ohjelmassa RE:"Kerrasta toiseen" ja basarin lyöntikalvon kiristäminen. Helpompi yrittää, kun nuija edes vähän pomppaa takaisin kalvosta. Ja vitut, eipä mennyt vieläkään putkeen. Takkuili niin maan pirusti. Meinasin jo luovuttaa, mutta Petterin rumpukoulun avulla toivo palasi. "Suoraa tuplakomppia niin kauan kuin annan luvan lopettaa!" Laitettiin läski hikoilemaan ja jalat maitohapoille. Homma kuitenkin toimi ja komppi alkoi vähitellen toimimaan. Perkele kun on keksinyt itselleen sellaisia juttuja, mitä ei edes itse osaa soittaa. Aina ennen ottoa minuutin verran tuplakomppia ja menoksi. Muutaman kerran sitä yritettiin, ennenkuin saatiin edes vähän tyydyttävä otos nauhalle. Päivän paras lause oli kun soiton päätteeksi luureista kuului: "sun hommat on nyt purkissa".
Tässä kohtaa Kiirakin oli saapunut studiolle tervehtimään väsynyttä poikaystäväänsä. Nyt olikin kaikki kolme peruspilaria, joiden avulla miehen elämä pysyy radalla: lämmin kalja, kylmät makkaraperunat ja tyttöystävä. Kyllä kelpasi lösähtään sohvalle. Loppuilta menikin sitten kuunnellessä Kimmon massiivisia basson pöräytyksiä.
-Paavo
Rumpujen jälkeen - Karvaisia vehkeitä, lyömistä ja ruoskimista
Niinpä niin, viisi biisiä valmiiksi kuitenkin sen verran nopeasti, että tuli basistin vuoro astua kidutuskoppiin. Miehen oma karvainen vehje jossa on vielä reikäkin ei kelvannut, vaan hyvää soundia lähdettiin etsimään Valimosta. Soundi saatiin sieltä löytyneestä Rolandista ja kyllä jyrää. Heti "Viiriä" äänittäessä tajusi kuinka hyvin tämä soundi toimii. Kello oli jo reippaasti yli puolenyön, mutta virtaa riitti vielä yhteen veisuun, eli "Valheesta totta" jytisi basistilta paljoa mukisematta.
Lauantaina jatkui bassojen sisäänmarssi. "Pako" sai vuoron ensimmäisenä, basistin taidonnäyte bassollaan vaati pientä treeniä, mutta tämän jälkeen ei tarvittu edes allekirjoittanutta kitaristia soittelemaan mukana. Äänitykset jatkuivat "Itsestäänselvyyteen", joka biiseistä on kaikkein vanhin, mutta toisaalta vaikein äänittää sen nälkävuodelta tuntuvan pituuden takia. Väärien äänien korjaamisen kautta saatiin sekin purkkiin. Jäljellä vielä "Kerrasta toiseen", joka jännitti basistia eniten, johtuen armeijan aiheuttamasta treenaamisen vähyydestä. Ehkä juuri siksi ei suuria ongelmia muutaman treenikierroksen jälkeen ilmennyt.
Päivää tai no iltaa oli vielä runsaasti jäljellä, joten siirryttiin Timon ruoskimiseen. Soundi haettiin MusicManin ja Rat-särön yhteispelituksellä ja siitä tuli niin tappaja että se leikkaa kurkun vaikka se olisi terästä. Timo lähti liikkeelle omasta lapsestaan "Viiristä" joka meni kuin vettä vain. Tässä vaiheessa allekirjoittanutta käskettiin lopettamaan lämpimän oluen juonti, koska uskottiin oman vuoron tulevan vielä tänään. Timon säröosuudet biiseissä keskittyivät lähinnä kertosäkeisiin niin hänellä ei loppuviimeksi paljoa soitettavaa ollut, mutta "Kerrasta toiseen" C-osa vaati looppi harjoitusta. "Lyö sitä kitaraa - Tulenko mä sinne näyttämään mitä on lyöminen?" Oli vielä jäljellä Timon cleanit osuudet kitaralla. "Viiriin" alettiin vielä visioimaan kaikkea villiä lisäsettiä ja hyvää jälkeä tulikin. Ilta alkoi olla niin pitkällä, että tuli selväksi että Markon kitarat pistetään sunnuntaina. Siirryin seurailemaan touhua ja litkimään lämpimiä pirtelöitäni, jotka oli kylläkin tarkoitettu koko yhtyeelle ja äänittäjille, mutta lopulta kävi niin, että jäljelle bändistä jäin vain minä ja äänittäjien kanssa mietittiin kuinka monta hittibiisiä menee samalla sointukululla kuin erään biisimme kertosäe. Krapulaa varoen ilta jatkui viimeiseen bussiin saakka. Äänittäjillä jatkui pidempään.
Sunnuntaina oli Markon ruoskimisvuoro. Särökitaraan haettiin samalla laitteistolla kuin Timolla hieman alapää keskeisempi soundi, jotta kokonaisuus olisi täydellinen. Äänittäminen aloitettiin "Viirillä", joka ei ollut meikäläiselle kylläkään mikään paras sisäänajobiisi johtuen siitä, että se oli Timon eikä oma. Mutta kyllähän sekin sieltä tuli ja itse krittiikistä sen verran, että vaikka kuunnellessa en omaa kitaraani kuullutkaan halusin vetää uusiksi. Niinpä niin. Eteenpäin jyärttiin vauhdikkaammin "Valheesta totta" ja "Pako", jälkimmäisen väliosassa tuli ensimmäistä kertaa soitettua samalla tavalla kuin Timo, koska korkealta lähtenyt sahaus kiellettiin. Vähän piti harjoitella mutta kyllähän se meni. "Kerrasta toiseen" meni yllättävänkin helposti, vaikkakin yhdessä kohtaa kitarat laahasivat sahauksessa komiasti eri suuntiin. Ellei olisi kuulostanut niin amatöörimäiseltä sen olisi voinut jättää, niin häröltä se kuulosti. Jäljellä ollut "Itsestäänselvyys" takerteli oikein kunnolla vasta aivan lopussa kun ei tiennyt mitä soitinta olisi pitänyt seurata. Säröt saatiin nauhalle välillä tuskalla ja verellä, mutta meininki pysyi hyvänä. Cleanit kitarat piti vetää nopeasti, koska klo 20 Point oli tulossa lauluja nauhoittamaan ja arvioitu tunti paljastui aivan yläkanttiin arvioiduksi. Osuuksia ei ollut paljoa, eivätkä ne vähät olleet vaikeita ja paineessa soittavan aseenteella ne menivät nopeasti.
Kaikki soitot saatiin purkkiiin viikonlopun aikana. Olotilasta huomaa, että viikonlopun ruokavalio oli grilliruoka, kahvi ja olut. Laulut vedetään 8. ja 9.joulukuuta. Fiilis biiseistä hyvä ja soundeista vielä vähän enemmän. Osviittaa voi saada kuuntelemalla Maj Karman Kauniiden Kuvien Metallisydän-veisua. On se hienoa kun vielä vuosi sitten ylivoimaisesti parhaalta tuntunut biisi paljastuu edelleen hyväksi, mutta heikoimmaksi lenkiksi, tästä voi jotain päätellä. Tämä viiden biisin kokonaisuus tulee tappamaan kotona ja puutarhassa, kerrostalot sortuu, tana!