Nyt mulla on sitä... Mobilattia. Päivä pari tässä on elelty ankarien tuskien vallassa. Kaunani Euroviisuja kohtaan on kasvanut huikeisiin mittoihin! Ei enään koskaan rokkia Euroviisuissa! Syntsapoppi kunniaan... ja Euroviisut unholaan.

Olin tosiaan eilen täysin työkyvytön. Heräsin niskakipujeni johdosta yöllä kamaliin painajaisiin. Karseeta. Fysiikka, psykologia, ja sielu: Kaikki paskana. Miten se menikään se sanonta Raamatussa? Ruumiisi on temppelisi tai terve sielu terveessä ruumiissa... eivät tulleet kirjoittajat ajatelleeksi, että siinä lausahduksessa just kumottiin koko sielun ja ruumiin välisen kahtiajaon ongelma, ja siten koko Kristinuskon hutera rakennelma. Ongelmaahan ei ole olemassa. Mikä se sellainen sielu on, jos muutamalla eurolla saa lääkkeen, joka hoitaa niskakivut ja sitä kautta parantaa mielen. ’Sielussapa’ taas yksi turha käsite, joka pitäisi poistaa kielestämme.

Mutta jätetäänpä nurkkafilosofointi hetkeksi sikseen. Minulle heräsi just voimakas säälin tunne Lordia ja Suomea kohtaan. Minua säälittää se henkselienpaukutusfiiliksen ja voiton todellisen merkittävyyden välinen ristiriita. Oletetaanpa, että Lordi oli protestiääni ja vieläpä foorumille, jonka suuri enemmistö kokee jokseenkin mitäänsanomattomaksi viihteeksi. Kuinka moni satsaa protestiääneen rahalla ostamalla lipun keikalle tai jopa jotain Lordin musaa?

Tämän kysymyksen varjossa henkselit eivät pauku ainakaan yhtä äänekkäästi. Ehkäpä Suomessa jekku voi toimia isänmaallisessa hengessä, mutta maailmalla fiilikset eivät välttämättä ole yhtä myötäileviä. Tuskinpa kukaan ostaa levyä silkasta sympatiasta piskuista Suomea kohtaan. Vitsi taas ei ole mielestäni niin hauska, että siitä kannattaisi maksaa. Voin toki olla väärässä, sillä en koe edustavani maksavien massojen mielipidettä. Käyhän Macdonalsin burgerit kaupaksi, vaikka lähes kaikki muut roskaruokaketjut myyvät ylivertaista safkaa.