Ostin tänään sellaisen Chiabatta leivän, joka maksoi 2,40 Euroa. Siinä oli oliivia ja juustoa paahdettuna päällä. Ahdoin sen täyteen oivariinia ja kermajuustoa, jonka jälkeen Chiabatta maistui tavalliselle 60 centin ranskanleivälle. Sitten rupesin lukemaan, kuinka Lomen I sopimuksen jälkeen EU on yhä etenevässä määrin kussut kehitysmaita silmiin. Chiabatta rupes muhimaan mahassa. Lomen ja todellisuuden välinen raja hälventyi kiihtyvään tahtiin. Nukuin kaksi levotonta tuntia, jossa näin unta piirretyistä kulmikkaista naisista. Heräsin. Hain jäljelle jääneet Chiabattat, oivariinit ja kermajuusto jonka lisäksi join kahvia. Laitoin kitaraan uudet kielet. Soitin neljä tuntia, jonka välissä hain lisää kahvia, limppua, oivariinia ja kermajuustoa. Soitto rupesi kuullostamaan hyvältä, kun viritin kitarani DADGAD vireeseen. Silloin ei tule vahingossakaan soitettua jotain CCR:n tyylistä. Jossain välissä rupesin jumittamaan sellaista yhtä intensiivistä riffiä. Emman kinkerit! Soitin sitä varmaan puoltoista tuntia putkeen, koska en vain löytänyt ihan sitä oikeata tunnelmaa, jonka uskoin ideassani olevan. Nauhoitin sen. Kuullosti hyvälle. Tajusin vain, ettei siitä tule varmaan koskaan biisiä, koska riffi itsessään oli niin täyteläinen, että muita soittimia olisi vaikea siihen sovittaa. Tunnelma särkyisi. Sellaisia riffejä tulee helposti soitettua, jos oikein urakalla uppoutuu säätämään pikkudetaljeja. Emman sämpylät! Voi sitä aikaa käyttää turhemminkin. En muista pitkään aikaan olleeni näin luovassa hurmoksellisessa tilassa. Säälin itseäni, kuinka päästän tätä arvokasta aikaa valumaan hukkaan...

Yhden aikaan aamusta keksin vielä lähteä lenkille, koska olin edelleen niin energisissä tunnelmissa. Lisäksi tunsin vielä mahassani palan Chiabattaa, jota kahvi ei ollut vielä syövyttänyt. Laitoin Deathia soimaan, jottei energian lasku tapahtuis liian nopeasti. Tajusin, kuinka paljon olen fiilistä velkaa Deathille. Symbolic levyssä on juuri sellaista kaipuuta, mitä itsekin mielellään kitaralla joskus päästelee eetteriin. Käveleskelin paikalliseen metsään. Satoi vettä, ja oli pimeää. Hieno tunnelma siis. Lisäksi jouduin väistelemään puita, jotka olivat kaatuneet toissa päivänä päivää ennen Tero Pitkämäen keihästelyä.

Nyt huomaan haisevani pahasti hielle. Viikon parran sänkikin rehottaa. Kello kaksi aamuyöstä... kämmpikseni tuskin uniltaan keksivät häiriintyä suihkusta. Sänki jääkööt huomiselle.