Mä joskus kelaan mun laiffii. Miten melkeen mahdottomasta tullu mahollist. Saanu elää Stadis ja landel. Oppinu arvostaa sitä mitä saan ja niit hetkii mitä elän. Vanhempien kuolemat vaa vahvistanu tätä jätkää enemmän ja oppinu, et oon vahvempi sisältäni ku monet muut ketkä ei oo kokenu samaa. Ollu koulukiusattu mut noustu on siitäki helvetist. Ja tässä mä oon. Vahvempana ja onnellisempana. Täynnä haaveit ja unelmii mitkä joskus myös toivottavast toteutuu.

Jos joku tätä lukee nii saa myös kommentoida :)