Tuli mieleen lastenkotiajat ja toimintaperiaatteet paikassa. Oli pakko kirjoittaa se, mitä siellä tunsi - ja vielä myöhemminkin. Ei se puolitoistavuotinen koskaan häviä mielestä tai painajaisista.

Se katselee elämää ikkunoiden takaa
Kuinka vuodenajat vaihtuvat ja tulee syksy
Ei sen siiveniskuilla ole enää väliä
Ei millään muullakaan
Ei se tarvitse omaa tahtoa
Sisällä siitä pidetään huoli
On lämpöä ja ruokaa
Oma sänkykin

Perhonen ei pääse kukkaansa
Se ryömii lattialla anellen armoa
”Älä polje minua jalkasi alle
Oikeasti olen kaunis
Siipeni vain ovat hukassa”
Jostain tulee kuitenkin kenkä
Suuri, kiiltävä kenkä
Oikein hienoa nahkaa
Ja polkaisee
Tekee perhoselle selväksi
Ettei sen pyynnöillä ole väliä

Laitosperhonen nukkuu ja syö
Elää kyllä, mutta ilman kukkaansa
Ei sillä ole sitä minkä vuoksi elää
Ikkunoiden takaa täytyy vain katsella maailmaa
Kuinka ihmiset tulevat ja menevät
Tietävät, mitä naapurissa on
Eivätkä koskaan edes katso päin

Sillä eihän perhonen ole mitään
Ilman värikkäitä siipiään