Otin ja ilahdutin itseäni ostamalla perjantaina sen töllössäkin mainostetun Vangeliksen Odyssey-levyn. Sen myötä ikäväkseni jouduin luopumaankin, nimittäin niistä kahdestakymmenestä ylimääräisestä eurosta taskussani. Mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvän musiikin eteen?

Päässäni soi nyt armottomasti levyn ensimmäinen kappale, Pulstar, juuri sitä turmioittavaa tyyppiä, joka kierosti jää jäytämään aivojen reunamia niillä pikku purkauksilla, joita kutsutaan tarttuviksi melodioiksi. Tämä kyseinen kappale tuo mieleen etäisesti Las Vegasin. Ja nuoria ihmisiä. Paheellisia. Vähän teknotyylinen, vaikka kuitenkin kohtuullisen kaukana teknosta. Elektronista.

Ikiraksu Conquest of paradise on myös levyllä. Sekin muistaa aina säännöllisin väliajoin jäädä soimaan päähän. Gregoriaaninen miespoppoo hymisemässä 'duuduududuududdudduududuu'. Itseasiassa Conquest oli ensikosketukseni Vangeliksen musiikkiin. Taisin kuulla sen ensimmäistä kertaa Nightwishin Ilosaarirock 2002:n keikan introbiisinä. Ei ihme että Tuomas (Holopainen) pitää tästä musiikista.

Uusi laulurakkauteni on kuitenkin Conquestista seuraavana oleva kappale, La petite fille de la mer (Pieni tyttö meressä). Se on kerrassaan suloinen, tuo mieleen tuutulaulun. Sitä kuunnellessa tekisi mieli käpertyä jonnekin ja nukahtaa kuin lapsi. Siinä laulussa on sitä viattomuutta. Ihana.

Nyt riitti tältä erää. Lähden nukkumaan, niin ehkä ehdin olla hereillä vähän aikaa ennen kuin taas vien itseni Höyhensaarille tarkoituksena herätä maanantaiaamuna jälleen siihen samaan vanhaan rumbaan, jota kutsutaan oppivelvollisuudeksi.