heräsin, menin ulos viileeseen syksy yöhön. Mieleen rupesi tulvimaan muistoja. Juuri sellasia joita ei haluaisi muistaa. Masennus alkaa juuri kun toivoin siitä päässeeni eroon. Miksi vanhempien, sukulaisten tai ystävien pitää kuolla tai unohtaa. yksinäisyys painaa rintaa ja tahtoisin unohtaa kaiken, tahtoisin purkaa kaiken kirjoittamaani tekstiin, mutta mä en pyty kirjoittamaan mitään joka kuulostaisi järkevältä.
elämä vaan on niin hirveän epäreilua. Ei sille mahda mitään, mutta kysympähän vaan vaikka jumalalta ,että miksei? En mä odota saavani vastausta kuhan kysyn. isän haudalla käyminen auttoi, mutta vain vähäksi aikaa...
Tuska palasi melkeinpä pahempana. Enään ei edes pysty lausumaan sanaa isä ääneen ettei rupeaisi itkemään. Se on niin väärin. Tunteitakaan ei pääse purkamaan kenellekkään, ei osaa puhua kenellekkään ei ole edes mahdollisuutta puhua niille keille tahtoisi.