Nyt taas kummasti alkaa tuntua siltä, ettei tän päivyrin kirjoittamisesta ole mitään iloa. Niitä asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä, ovat liian henkilökohtaisia tai eivät sovellu niille silmille, jotka näitä kirjoituksia saattaisivat lukea. Jos mä taas kirjoitan tänne sellaisia ihan normaaleita ja arkipäiväisiä juttuja, kukaan ei jaksa lukea niitä, eikä niitä edes ole kovin hääppöistä kirjoittaa. Valituksia on myös surkeata lukea, vaikka tuntuisikin ihan hyvältä päästää höyryjä ulos.
Siitäpä herääkin kysymys, että kenelle mä tätä kirjoitan? Kirjoitanko mä näitä juttuja itseni vai muiden iloksi? Ne, jotka saattaisivat tätäkin eksyä lukemaan ovat täysin ventovieraita (tavalla tai toisella). Onko heille mitään iloa tietää, miten hauskaa ja outoa mulla sattui olemaan eräänä prerjantaina? Ei varmasti ole. Itselleni... No jaa. Ennen mä kirjoitin päiväkirjaa, jonka selys oli kankainen ja päällys kukallinen. Ei kai sitä kukaan ole lukenut, koska ne jutut ei ole muita varten. Ainakaan kovin useita. Nyt kun sumu alkaa hälventyä ja asiat selkenemään, mä en enää tarvitse sitä. Tilakin on kummasti alkanut loppua. Ei enää ole epäselvyyksiä joista vaahdota paperille.
Mitä mä siis tänne kirjoittaisin? Eikö Mikseri nyt jotenkin liity musiikin maailmaan? Oi, kyllä! Haluaako joku onneton sielu tietää jotakin mun sellonsoittamisista? Enpä usko. Tai että HIPHEI mä keksin meidän teoriaryhmän sovitukseen alkusoiton! Plääh. Ei siitä kovinkaan paljoa hupia minulle, saati sitten lukijalle.
Niinpä mä nyt aattelin, että alan ottamaan ihan rauhallisesti tän päiväkirjasysteemin kanssa. Että ei tarvitse kirjoittaa, jos ei siltä tunnu tai ei muuten vaan runosuoni pulppua.