En ole vieläkään investoinut tuon 5-kielisen nauhattoman basson nauhamerkintäpaikkojen teettämiseen. Sitä on vaan niin pirun hankala soittaa kun siinä on aivan pikimusta kaula. Soundi on kuitenkin tuttua nauhatonta bassoa jne. Tämä nauhamerkkien maalaus operaatio maksaa 160 € kitarapajan puolelta. Taidan kuitenkin siirtää tämän investoinnin ensi kevääseen kun pennissä on venyttämistä jo valmiiksi aivan tarpeeksi.

Himassa mulla ei oo kunnon bassocomboa ollenkaan. Kuitenkin hogasin heti että pistän tämän pikkucombon RCA-ulostulolla Yamaha Electone HS8:n omaan vahvistimeen jossa on 75 W:n tehon vahvistin. Siitä lähtee sen perässä sellainen jyminä botneyta että naapuritkin kuulevat. Mutta loppupeleissa kunnon bassocomboa ei korvaa mikään. Sen huomasin jo itsekin kun menneellä viikolla pistäydyin kaisaniemen pro centresissä tyyppaamassa muutamaa bassoa. Bassovahvistin jossa soitin muutamaa bassoa taisi hintansa puolesta olla n. 1790-2500 välimaastossa joten se hän selittää miksi soundi oli niin huima. Taitaa tuollainen bassocombo jäädä tänä päivänä vain haaveeksi vielä kun kuitenkin päätoimisesti olen kosketinsoittaja sekä rumpali jossa omaan lähes yhtä hyvät soittotaidot kummassakin instrumentissa.

On ihmeellistä kuinka fuusiomusiikissa usein korostetaan virtuoosimaisuutta. Monet fuusiomusiikin yhtyeet käyttävät peukkubassoa vain sen takia että se on cool ja nykytekniikalla peukkubasson soundi jää korvia hivelevästi äänittelle. Tosin syntetisaattorin slap basso ei edelleenkään ole yhtä korvia hivelevä kuin aito slap basso. Aivan sama juttu akustisten rumpujen sämpläämisessä. Vaikka sample olisikin aito niin oikean rumpalin tatsia (touch) ei pystytä koskaan jäljittämään koneellisesti. Groovessa koneellisuudella ei ole mitään tekemistä grooven kanssa.


Tässä menneellä viikolla kun äänitettiin lisää rumpuja studiossa Villen kanssa. Niin jouduimme käyttämään nyt erästä rogers merkkistä rumpusettiä. Se on 70-luvun rumpusetuppi jne. tom-tom holderit eivät olleet kovinkaan kummoiset ja tomit olivat muutenkin poikkeuksellisen isot. Joten soittamiseen se vaikutti fillien suhteen niin että nämä nopeat fuusiomusiikin kulmakivet eli selkeät synkooppifillit oli melkein pakko minimoida kun tuollaisella rumpusetillä ei sellaisia fillejä tuosta vain vedetä. Itsellä kun on tällainen remon rumpusetti. Siinä olevat 8 tuuman pikkutomi on niin pieni että se ja 10 tuuman kakkostomi ovat erittäin hyvin aseteltuja soittamisen kannalta. Tom holderit vaan ovat tupanneet mennä paskaksi helposti. Ei ihme kun tuo setti on 80-luvun kalustoa. No kuitenkin saimme tästä rogersin rumpusetistä aika hyvät soundit ulos kun siihen bassariin oli juuri vaihdettu remon bassarikalvo merkiltään powerstroke 4. Bassariin tuli munaa soundiin joka on hyvä asia.

Tällä kertaa teen itse masteroinnit ja saan näistä äänityksistä DVD-kopiot tämän viikon lopulla. Rumpuraitoja näissä jälkimmäisissä äänityksissä oli yhteensä 8. Overhead L (left) ja Overhead R (right), Bassdrum, Snare, Tom 1, Tom 2. Tom 3. Reverb/geittauskaiku lisätään useimmiten jälkikäteen. Nykystudioiden trendi on että rummut jätetään levylle kuivana ilman kaikua, tätä perikuntaa minä en suosi. Rummut miksataan usein niin että kaikua laitetaan vain snare kanavaan sekä tomeihin. Kahdeksankymmentäluvulla muotia oli nopeastisammuva reverb geittikaiku. Nykyään studiossa ei uskalleta kaikua käyttää kovinkaan rohkeasti. Kun taas new-age musiikin ensimmäisistä nyrkkisäännöistä piilee laajassa reverb kaiussa.

Nykytekniikka mahdollistaa jo reaaliaikaisen kaiun käytön DirectX plugari softalla. Tätä systeemiä siirryn itsekin käyttämään heti kun uusi kone on hankittu. Vanhemmassa masiinassa käyttis windows 98 on oikkuillut niin pahasti että sekvensseri ei edelleenkään suostu skulaamaan. Musahommat ovat luonnollisesti kärsineet tästä tietokoneen kovalevyn eheyttämättömästä kroonisesta toimintahäiriöstä. Ihmeellistä kuitenkin että tämä 400 MHZ:n masiina jyllää edelleenkin täydellä teholla joka on tässä huushollissa ns. perusasiointikone. 1 MB:n DSL on sitten reititetty kahteen koneeseen.