Luin tässä Helsingin Pop & Jazz Konservatorion rumpujensoitonopettajan kirjoittaman off-topicin muusikoiden netissä.

http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=30&t=62306&o=0&co=0

Teksti on aika karua kertomaa tämän päivän nuorista musiikin harrastelijoista. Tämä rumpujensoitonopettaja oli ollut kuuntelemassa 47 kpl Pop & Jazz konservatorioon hakijoita. Näistä hakijoista tuli kokonaisuudessa säälittävä kokonaisarvosana. Useimmat soittivat hevi/progekomppia aivan epätempossa. Taitaa nuorempi sukupolvi olla paljon enemmän hukassa musiikkiharrastusten kehityksestä mitä aikoihin.

Silloin kun itse aloittelin harjoittelemaan rumpujensoittoa ja kosketinsoittimia pidin aina tärkeänä harjoitella levyiltä kuunneltuja kappaleita. Myöhemmin keksin sen tehokeinon millä oppi parhaiten ja se oli soittaa levyjen kanssa. Jo jakomäen ala-asteella 5-luokalla soitin korvalapustereoiden kanssa rumpuja siellä. Myöhemmin keksin pistää kuulokkeet korvatulppien päälle. Tämä onnistui vain yhdellä mankalla missä oli tehokas vahvistin. Ylä-asteella tämä koulussa soittaminen ei enää ollutkaan mahdollista kahdeksannen luokan jälkeen koska musiikinopettaja ei antanut siihen lupaa. 8-luokalla oli taas sellainen naisopettaja joka antoi soittaa koulussa rumpuja musaluokassa koulun jälkeen. Ne muutamat n. 3-5:n tunnin rumputreenit levyjen kanssa silloin 1996 olivat todella hyviä hetkiä.

Myöhemmin sitten kun muutimme perheen kanssa Korsoon asumaan vuonna 1997 helmikuussa ostin omat rummut. Asuimme paritalossa korstossa 4 vuotta. Minulla oli rummut omassa huoneessa ja soitin tavallisesti n. 1-2 tuntia päivässä. Se oli kova treenitempo ja kädet väsyivät joskus. Soittaminen kehittyi koko ajan ja kiinnostukseni jazz musiikkia kohtaan sen kuin vain kasvoi.

1997 sitten aloin kiinnostua myös koskettimien soitamisesta entistäkin enemmän. Se hetki kun näin Lenni-Kalle Taipale trion soittoa tv:stä 1997 keväällä hurahdin siihen lattari jazz musiikkiin aivan täydellisesti. Minä halusin kanssa oppia soittamaan samalla tavalla soitettua fuusiojazzia. Sitten vain menin kirjastoon hamstraamaan levyjä ja kirjastossa tuli kulutettua monta tuhatta tuntia aikaa vuosien 1998-2001 välillä. Tikkurilan kirjaston kaikki fuusiojazz levyt oltiin koluttu läpi ja seassa parhaimmat musiikilliset levyt mitkä syöksähtivät tajuntaan selvimmin oli Chick Corean Elektric Bändin "Light Years". Minulla oli tapana kuunnella korvalapustereoista musaa koulumatkalla bussissa 1997-1998 vuonna. Chick Corean elektric band levyt olivat ahkerassa käytössä noina vuosina. Musiikki oli paljon aistikkaampaa kuunnella kun sitä kuunteli leppoisan linja-automatkan aikana. Bussi taisi olla 71 jonka matka kesti Tikkurilaan asti aina jotain 45 min. (Se taisi kiertää pitkän matkan lähiseutuja ennen Tikkurilaa).

Pop & Jazz Konservatorioon pääsin opiskelemaan vuonna 1996. Sinä syksynä sitten aloitin rumputunnit Timo Roiko-Jokelan johdolla ja siinäpä sitten ruvettiin käymään rumpujen perussoittoa läpi ja Ted Reedin "Syncopation" kirjaa kavuttiin läpi yli 2 vuotta. Se rupesi jo maistumaan todella puulle mutta nämä perusharjoitukset olivat kuitenkin melko tärkeitä nuotinlukutaidon kehittämisessä. Edelleen minulla ei ole rumpunuottien lukutaito mikään huippuhyvä. Pystyn kuitenkin vetämään jonkun keskivaikean NARD harjoituksen sieltä keskeltä kirjasta mutta siihen tarvitaan jonkun verran lämmittelyaikaa ja perehtymistä niihin rudimentteihin. Niitä rudimentteja joutui lahden varusmiessoittokunnassa soittamaan rumpumarsseilla joita siellä oli vain jokunen 2-3.

Sellainen juttu kuitenkin meikäläisen nuottienlukutaidosta että arvatkaas paljonko meikäläinen osaa lukea pianonuotteja ?

En lähes ollenkaan... Ehkä joku 1/3 tasoinen pianonuottiharjoitus menisi oikein kun vääntäisi sen kanssa ensin joku puolivarttia. Mitenkö olen tätä musaa kuitenkin tehnyt varsin vaivattomasti. Selitys on varsin luonnollinen... Ei musiikki tunne luonnollisuudessaan nuotteja. Nuotit ovat vain apuvälinen musiikinsoittamiseen, ne eivät tuo tunnetta koskaan. Se on sama kun joku lukee tekstiä paperista itse asia on jo valmiiksi olemassa. Musiikki tulee henkimaailmasta ja se on henkimaailman hommia jo itsessäänkin. Se ei välttämättä tarvitse nuottikirjoitusta jos itse sen esittäjä/soittaja on sinut sen kanssa jo valmiiksi.

Minä olen sellainen musiikintekijä joka ei käytä nuotteja omassa soittamisessa. Mutta jos teen musaa ja laitan jonkun basistin soittamaan niin silloi kyllä teen aika usein bassonuotit hänelle. Samoin jos kyse on jostain puhaltajasta (fonistista/trumpetistista). Silloin on luonnollista toki että heillä on stemmat skriivattu jne.