tyttö pieni kirjoittaa kirjettä ranteet avauttuina,
verisiä tahroja tippuu paperille, johon tyttö rustaa sanoja,
joista oikein ota selvää, kun veri ne alleen peittää,
kyyneleisiin sekoittaa, se on kirje viimeinen,
jonka tyttö eläessään kirjoittaa.

tyttö pyytää anteeksi tyhmyyttään,
ettei enää pysty elämään,
kun kaiken meni pilamaan,
menetti luottamuksen ystäviinsä,
perheensä sai häneen pettymään,
kukaan ei tiedä,
mitä tyttö joutui kerran näkemään,
mitä siitä asti joutunut kokemaan,
selkä ruoskittuna, kädet arvilla,
ei huvita jatkaa, jokaiselle selittää,
että miksi näin nyt pääsi käymään.

tyttö joutui päihteitten valtaan,
menetti jokaisen sentikin rahoistaan,
pirunrinkiin itsensä sitoi kiinni,
ei pääsyä takaisin elämään normaaliin takaisin,
tyttö ei jaksa enää kärsiä,
lisää ainetta suoneen, kun entiset menettää tehonsa,
lisää huikkaa pullosta, jonka sisällöstä edes tietoa,
kyyneleitä ja vähän lisää, itkee tyttö hiljaa.

nousee tyttö tuolilta, taittaa kirjeen veren peittämän,
laittaa sen kuoreen, vie sen paikkaan,
josta äiti sen varmasti tulee löytämään,
menee kellariin, kaivaa köyden tarpeeksi vahvan,
valtimot ranteista auki, nousee tuolille, sitoo köyden kattoon,
ja toisen pään laittaa ympärille kaulansa,
viimeisen kerran katsoo ympärilleen,
muistelee niitä hyviä muistoja, kunnes muistaa,
miksi onkaan siinä köysi kaulassaan,
potkaisee tuolin jalkojensa alta,
siihen loppui tytön onnettoman elämä.

tytön ystävät itkivät tytön murheenmurtaman perään,
miettivät miksi näin pääsi käymään,
miksei kukaan huomannut, kuinka toinen kärsi,
moni joutui puhumaan polille näistä murheellisista asioista,
eivät kestäneet ajatusta ystävästä hirressä,
niinkuin tytön äiti joutui osastolle,
sekosi täysin näystä, oma tyttö kattoon hirttäytyneenä,
osastolla kuoleen tytön äiti iltaisin tytölleen jutteli,
tälle tytölle taivaassa lupasi, että hänen luoksensa tulisi
niinpä äitikin itsensä hirtti hoito huoneen verhoihin.

tätä murhenäytelmää tuskin kukaan koskaan tahtoo nähdä,
mut näinkin varmasti joskus päässyt käymään,
nykyään niin paljon pahaa maailma sisälleen peittää,
kukaan ei tiedä huomisesta, se on vielä pimennon peitossa,
kuka koskaan tietää, mutta sekin nähdään huomenna.