Miks mun pitää kestää tätä, jotain sanomatta jätä.
Huuatte vaan toisillenne sitä ja tätä,
Riitelette musta, eikö teillä oo yhtään arvostusta.
Ettekö tiiä miltä musta tuntuu,
ku joudun kuuntelee tota mulla sydän murtuu.
Itken iltaisin, sanomatta mitään,
joka ilta huuatte vaan lisää ja lisää.
Mä kärsin, vaikka sanon ”kaikki on hyvin”,
en pysty puhuu siitä, no ainaki yritin.
Ette huomaa sitä tuskaa joka yrittää päästä ulos,
teidän yhdessä olo, tääkö on lopputulos.
Ei viikonloppuisin voi nukkuu,
ku koko talo raikaa, musta on tullu tämmönen,
mitä saittekaan aikaan.

Kerto:
En mä muutu, vaikka kuinka yritätte,
se on tää ikä, vaikka mitä selitätte.
Haluun täältä pois, vaikka siitä suutut.
Rauhottukaa, sillä mä en muutu.

Mihin mä oon ajautumassa teidän takianne,
syytätte mua teidän omista vioistanne.
Oon pelkkä ihminen, en kauan jaksa,
auttakaa mua pahuuteen ajautumasta.
En oo huutanu teille, puran paperille,
tuska vaan kasvaa, itken ajatuksille.
Mut samapa tuo on, jos ette välitä,
on turhaa tää mun koko elämä.
Tarvin tukea, jos haluan lukea,
opiskella, yliopistoihin hakea.
Koittakaa ymmärtää, mulla on tunteet,
joita teidän takia oon yrittäny sulkee.