Punainen valo loistaa verhojen läpi,kuulen ääntä ulkoa.Isä ajaa ruohoa matalaksi.Nousen hitaasti sängystä,paikat ovat edelleen kipeinä.Avaan huoneeni oven ja raahaudun suihkuun.Äiti ilmestyy huoneeseeni juuri kun olen saanut vaatteet päälleni.Mietin jälleen onko heillä kameroita huoneessani,kun he osaavat valita huonoimmat hetket saapua paikalle.He kun vaativat sitä siivottavan kerran viikossa,ja siitä on jo muutamia viikkoja kun pystyin viimeksi imuroimaan.En ole jaksanut huolehtia mistään onnettomuuden jälkeen.
Auto kaartoi risteykseen,eikä pysähtynyt liikennevaloihin.Ajoin pyörällä,kypärä oli onneksi päässäni ja lähdin ylittämään suojatietä.Heräsin sairaalassa punaiseen sumuun.Leijuin korkeuksiin ja vaivuin jälleen mustaan tiedottomuuteen.Seuraavana päivänä heräsin valkoisesta kliinisestä huoneesta.Pari kukkaa oli tuotu piristämään yleisvaikutelmaa.Ikkunasta paistoi punainen laskeutuva aurinko.Lääkäri saapui paikalle ja kertoi mitä minulle oli käynyt.Hän ilmoitti minun olleen onnekas että oli vielä hengissä,en järkyttynyt.
Pääsin sairaalasta viikon kuluttua,halusin vain nukkua.Se oli kuitenkin vaikeaa kun sukulaisia ja niin sanottuja ystäviä kävi koko ajan luonamme.Lopulta hermostuin jatkuvaan ihmisvirtaan ja käskin äidin pitää heidät kaukana minusta.Päästin luokseni ainoastaan kummipoikani.Hänen ansiostaan aloin jälleen elämään.Kaikki tuntui aluksi niin tyhjältä,mikään ei koskettanut minua.
Punainen valo siintää jälleen verhojen välistä,nousen innoissani sängystä.Tapaisin tänään vihdoinkin yliajajan.