Palatkaamme siis eiliseen päivään jälleen.
Vietimme siis sapattia ja menimme aamulla kirkkoon.
Saarna oli jotenkin puhutteleva,niinkuin aina,mutta se tuntui antavan minulle kuin kaksi vaihtoehtoa.
Tunsin surua,koska tiesin,että minun on aika kokea jotain ja lähteä omille teilleni,eikä minua ole siinä estämässä kukaan.
Olen omillani..oman itseni hallitsija ja vastuussa tekemisistäni.
Aivan kuin olisin herännyt siihen tietoon aivan hetki sitten.
Kokeilen siipiäni,pitääkö ne ilman allaan ja ovatko ne vakaat.
Tiedän,ettei niistä ole vielä lentokykyisiksi,jotain puuttuu.
Olen vaiheessa..toisaalta luottavaisin mielin,mutta toisaalta epäröiden.
Epäilys tulee maailman kutsusta,siitä että tahdon uhmata omia rajojani ja kokeilla kepillä jäätä jumalsuhteessani.
Kirkosta lähdin purkamaan taidenäyttelyä,eikä siinä kauaa nokka tuhissut.
Kun tulin kotiin,söin nakkisoppaa ja istuin hetken isäpuolen luona ja menin kotiin laittautumaan.
Olimme menossa serkkuni lasten synttäreille ja tätini tuli hakemaan meitä.
Tiesin jo,että illasta saattaa tulla villi,aistin sen jo ajat sitten.
Olimme sopineet jo aiemmin Tomin kanssa,että nähdään Hyvinkään keskustassa synttäreiden jälkeen ja siirrymme siitä jonnekin,ehkä Riihimäelle.
Menin serkkuni kyydillä Prisman kautta..hän poikkesi alkoon ja minä sitten tietysti käännyin myös siellä.
Ostin vain yhden breeserin..kokeilun vuoksi,kun valkoviinipullot ovat niin kookkaita.
Tomi oli jo yhden tytön kanssa Medarissa ja menin sitten siihen juomaan kupposen teetä.
Saimme kyydin Riihimäelle,Kertulle.
Kertulla alkoi sitten maistelu ja eteni sitten uhkaavasti irrottelun puolelle.
Tomi sai näet viskipullon myöhäisenä synttärilahjana ja minuahan tietysti juotettiin sillä.
Lähdettiin isolla kokoonpanolla kohti Hyvinkäätä joskus puolenyön aikaan.
Koko kopla tietysti pienessä sievässä ja hauskaa oli.
Menimme vakiomestaan,Leveliin ja enpä päässyt kuin tiskille asti niin kukas se siihen tulla tupsahtaa aivan viereeni.
Niin...juuri hän.
Olin tietysti mielissäni,minkäs sille mahtaa.
Tosin olisi ollut parempi olla näkemättä häntä..olisi säästynyt taas vaivalta.
Kun aikani sähläsin,niin myös naistenhuoneen puolella tietenkin,nimittäin laitoin juomani wc-paperitelineen päälle,sellaisen metallisen,pyöreän. Mietin tässä vaan kuinka humalaisen päähän voi juolahtaakaan ajatus,että se pysyisi siinä?
Se tietenkin tippui tuhannen päreiksi jalkojeni juureen.
Lähdin yläkertaan ja näin tämän ystäväni armaan ja menin kuiskaamaan hänen korvaansa,että tarvitsen pari euroa lainaan...ja hän tarjosikin kokonaan uuden juoman,rommikolan tietenkin.
Ja kahta kauheampi meininki päällä sen jälkeen.
Ilta muuttui pikkuhiljaa epätoivoisiin tekoihin siinä vaiheessa kun etsin häntä klubilta ja ties mistä ja huomasin takaisin tullessani Leveliin,että hän oli siellä.
Pääsin kuitenkin ehjänä kotiin riennostani.
Tänään olen käynyt kovaa mullistusta asiassa läpi ja rukoukset ovat olleet voimallisia.
Olen nähnyt kuka olen...mikä on heikkouteni,se jonka jo kerkesin jopa unohtaa.
En pääse siitä mihinkään..tulevaisuuteni ei ole valoisa jos kierrettä ei pysäytetä jo tässä vaiheessa,helppoa se ei tule olemaan,mutta läpi on mentävä.
Rakennan uutta tukiverkostoani ja vahvin niistä on taivaisessa Isässäni,minun kallioni.
Hän nostaa minut jälleen ja tällä kertaa minun on roikuttava vielä tukevammin,olenhan myöntänyt kuka olen.