Jälleen palaan muistelemaan eilistä.
Sain jotain selville,oikeastaan..en oikein ole varma mistään enää. En tiedä miten minun tulisi toimia,mutta jotenkin tunnen olevani hyvin turvallisilla vesillä Isän tähden.
Olin siis treffreillä eilen,kävimme ensin karavaanissa (nykyisin abc) kahvilla ja siirryimme sieltä tänne.
Äitinikin ilmestyi jossain vaiheessa,mikä tuli yllätyksenä.
Kyllä,molemmat tahdomme samaa asiaa,olemme samalla aaltopituudella ja kumpikin selkeästi yhtä epävarma.
En tahdo sitoa ketään,tiedän edellisestä suhteestani,että siitä on vain surua ja hampaan kiristystä,lisäksi tahdon itse olla oman itseni herra,vaikka toivonkin rakkautta.
Salaisuus piilee kuitenkin siinä,että olisi ihminen joka tavallaan kulkee rinnallani jatkuvasti ja tiedän että hän on siellä,vaikka en häntä koko ajan näekkään.
Tilanteeni ihmissuhteissa,etenkin mitä miehiin tulee,on hieman hankala. Koska olen erikoinen ja voimakas luonne,dominoiva ja toisinaan sulkeutunut,mutta suurin asia on kuitenkin luja vakaamukseni.
Minut erottaa maailman ihmisistä se,mikä sydämeeni on kirjoitettu...en kai yksinkertaisesti voi ottaa maailman miestä kumppanikseni.
Mutta en tiedä,en yksinkertaisesti osaa sanoa mitään,minun pieni pääni on aivan sekaisin ja lisäksi olen vähän pipikin.
Tämän päiväinen keikka meni penkin alle,koska en pysty puhumaan,saatika sitten laulaa.
Bändi on kuitenkin lähdössä paikan päälle kuuntelemaan,minä vielä harkitsen. Jos lähden niin en toden näköisesti parane ihan äkkiä,lepo on ainoa keino.