Ja Nerve vihasi maailmaa nii paljon, että antoi turmeltuneen sielunsa valua ruumiistaan, valua pilvien läpi hiekkaan ja katseli ihmisten lankeavan siihen. He talloivat ja runnoivat sitä, mutta jäivät orjiksi, ikuiseen kidutukseen. He pyristelivät vapauteen, mutta lihan heikkous taisteli heitä vastaan ja he jäivät.
Tuska kalvoi hänen luitaan ja kärvensi syvältä sisältä, mutta katumus oli poissa. Rakkaus oli mennyttä. Kaikki olivat hänet hylänneet ikuiseen pimeyteen. Jäljellä oli vain sadistinen himo kaikkea väärää ja epämuodostunutta kohtaan. Tunnekylmyys sattui jopa Isä Jumalaan, joka katsoi kuihtuvaa lastaan säälien. Sääli satutti sairasta mieltä eiten, loi suurinta tuskaa, tuskaa jonka koko maailma tunsi vyöryvän hyytävänä ylitseen. Ihmisten inho itseään ja toisiaan kohtaan kasvoi Jumalan katsellessa epätoivoisena mitä oli luonut.
Ja Nerve nauroi. Kaikki oli hänestä kaikonnut ja hän oli vapaa. Nyt maailma ja itse Isä Jumala oli vastuullinen. Nyt he saisivat vihdoinkin maksaa.