Yö. Tuskan ja yksinäisyyden hiljentyvä rakkaudentunnustus.
Kaikkien sanojen, tekojen ja ajatusten räjähtävä yhteentörmäys pääni sisällä.
Sisäinen hulluus taistelee tietään sairaisiin mieliin.
Tulta ja veritappuraa, kylvetään yksinäisyyttä ja kumppanuutta verisiin kyyneliin.
Riipivät kynnet koskettavat selkää, repivät ihoa ja janoavat lämpöä sen sisällä.
Tatuoidut tappajat, nälkä ja himo yllyttävät viimeisiin sanoihin, kauniisiin tekoihin.
Kahleet kiertyvät kurkun ympärille, kuristu, kuristu.
Enkeleiden metsästys on vasta alussa.

Näetkö sen, kärpäset työntyvät sieraimiisi.
Psykoottista huutoa.
Pakokauhun värjäämää kuvaa, niin kirkasta.
Polttomerkityt uhrini, sydämettömät eläimet.
Täydellisyys muuttuu tuhoksi, kuoleman lähettilääksi onnellisine hymyineen.

Rakastan sitä, tuskaani, sisäistä kipua.
Se on pysyvää, poissa mielestä, mustasta, kuolevasta sielusta.
Yksin.
Aina yksin.
Kaiken sen jälkeen Buddha kaatui päälleni.
Liekit roihuavat, palaa menneisyys, tulevaisuus, nykyisyys ja kaikkeus,
Ja silti, kaiken sen paskan jälkeen haluan vain...