hyvinvointivaltio,
mut pahoinvointi kasvaa.
yhä useamman kaverini pakko vaan jaksaa.
hyvä voittaa pahan, vain saduissa niin sanotaan,
maailmassa huomata sen saa,että paha palkitaan,
ja sitä tuskin edes huomataan.


setä naapurin housujansa alemmas kun laskee
luoksensa taas tänäänkin hän tytön nuoren käskee.
tyttö tottunut on siihen,miten kukka mehiläistä kaipaa,
tyttö oppinut on pakenemaan kieltäen sen pahan,
mielikuvamaailmassa,lapsuutensa saduissa,
on kiellettyä puhua,kiellettyä edes tuntea
äitikin kertonut ainoastaan vaaroista öisillä kaduilla.

yhä useammin itseksesensä tyttö itkee ja huokaa,
on totuus tytön elämässä saanut tuhon jo aikaan,
että sumein silmin katselee hän,kun oma veri vuotaa.
ei oo kertomassa satuja enää tytölle nyt kukaan,
tyttö pahat tapahtumat sai, liian varhain mukaan.
ei osaa paremmasta tulevasta edes toivoa,saati onnellisia unia,
kun liian paljon nuoreen ikään mahtuu vain kauhukuvia.

tytölle ei äitikään enää mitään kaunista osaa sanoa,
vain viinapullon juomalla kaikki surut katoaa,
mut turhan usein tytön äiti siihen apuun vajoaa,
tyttö toivoo,et viinanjuonti äitin alkais jo vähetä,
ois tytöllä taas äiti,alkais suhteet heidän lähetä.

tyttö maailmaansa turvalliseen usein tahtoo kadota,
kun synkät mietteet mielen,alkaa tuhoa tyttöön padota.
hän tuskaansa huutaa,kun veitsen terä ihoon viiltää,
hän helpotusta haluaa ja jonkun,jota kiittää.
ei sielun tarttis kadota,vois sen ystävyyteen liittää.


liian monet pahat sanat korvissa tytön kaikuu,
kukaan tiedä ei,mitä tapahtuu,kun ivanaurut raikuu.
huomaamatta kenenkään,helpotuksen itselleen,
saa kautta oman kuoleman,
autuuteen takia kurjuuden ikiuneen vaipuu.
sai aikaan tytön menetys,ettei äiti enää jaksa
hän kuolemakseen toivoo viinaa,tulee aika kallis taksa.
yhteiskunnan varoilla kun hiljaisuuteen siunataan,
kaksi,joiden elämän vei liian julma maailma

yhteiskunnan mielestä se on vain hiukan noloa,
kun itsemurhatilastoon tulee lisää kaksi koloa.
ei pahaa sanaa kuulukkaan nyt naurajien suusta.
on hiljaisuus katumusta,ehkä hieman kaipausta,
surun lailla kytemässä sykkivät sisarten synkät mietteet,
syyttelevät toisiansa,ettei heille kerrota
syytä,miksi pitää heidän tällä lailla erota.
vasta jälkeen menetysten,todella sen tajuaa,
miten paljon rakkautta elämän liekki haluaa.

on hautakummun yläpäässä itse tehty tähti,
se kuvastaa omassa mielessä sen,mitä siitä tähdestä lähti.
se on tuonut uskoa,
se on luonut iloa,
tavalla,mitä edelleen,vain tietty joukko tajuaá.
tähdellä on tarina,
voi tähdeltäkin toivoa,
tahdon saada parempaa ja luotan johtotähteen,
sillä,mitä teen mä milloinkin,
on se kartta elämän lähteen.

niin monta olisi tarinaa ja ihmisillä surua,
ei suurin osa murheista ilman muiden apua katoa.
on tekemättä asioita,
joista harvoin puhutaan,
on satujakin muokattava,
jotta osataan huomata.
ei elämä ole satua,vaan trillerin lailla kamala,
kenenkään en toivoisi,
olla tuskan edessä matala,
toisten takia kärsivänä,
se on kohtalo,pahin,katala

satu on valhe,se lapselle helppo on kertoa,
vaan totuutta julmasta maailmasta,
ei suotta lapsilta evätä,
on liian rankka asia,
ne valheet lapsen tielle kerätä
kokemukset elämästä,
täytyy jokaisen itse kerätä.

painajaiset unohdetaan, paha vaan ei katoa,
se odottaa uutta uhriaan,
se vaatii uutta satoaan.
se ajaa uniin haaveisiin ja toiveitamme ruokkii,
siedettävä on arvet elämän,
jos aikoo tästä selvitä,
omanlaiset kokemukset itse esille kuokkii.