Kävinpä tuossa eilisiltana katsomassa, että olisikos ne pikkulapset käyneet taas sotkemassa sitä meidän naapurinsedän bussin takaikkunaa niillä huurre-piirroksillaan. No eihän ne olleet, mutta paluumatkalla meille, näin kyllä niin oudon näyn ettei ole maanpäällä varmaan kukaan aikaisemmin sellaista todistanut. Erään toisen naapurimme seinän läpi oli laskeutunut kiinalainen satelliitti. No, kun, menin sitä tarkemmin tutkimaan, niin huomasin että satelliitin sisältä tuli sellaisia käveleviä puunukkeja joilla oli haarukat kädessä. Puunuket huomasivat minut ja sanoivat kovaan ääneen: "Qwerty!" Lähdin pinkomaan siitä niin nopeasti, että en usko että ne olisivat pystyneet siinä seuraamaan, mutta sitten sitä taloa vastapäisen talon ikkunasta työntyi ulos aivan mielipuolisen jättimäinen kirahvinpää jonka suusta pursusi mustekalan lonkeroita. No kyllähän minä sitä vähäsen säikähdin, mutta rauhoituin nopeasti ja repäisin siitä vierestä puhelinpylvään, jolla aloin läimimään sokeasti eteeni. Sitä ei olisi kannattanut tehdä, koska se ei ollut mikään puhelinpylväs, vaan sokean jättiläissiilin kävelykeppi. Jättisiili muutti muotoaan aivan hervottoman isoksi piikkipalloksi, joka lähti vyörymään minua kohti. Onneksi onnistuin väistämään sen, kiitos nopeiden refleksieni.

Juoksin päätä pahkaa läheiselle poliisiasemalle ilmoittamaan oudoista tapahtumista, joita minulle oli juuri tapahtunut, mutta siellä ei ollut muuta kuin puhuva karkkiautomaatti joka vaati aina kolikon pienestä lauseenpätkästä. No taskussani oli kuitenkin jonkun verran rahaa ja onnistuin saamaan selville, että kaikki nuo oudot jutut mitä minulle oli juuri tapahtunut, olivat vain vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta. Tuon selville saamani lauseen lisäksi sain automaatista kaupanpäälliseksi aimo kasan karamellia ja ajattelin syödä ne parempiin suihin, kunnes huomasin että kun otin ne käsiini, ne polttivat kätösiini reikiä. Kauhuissani heitin happokarkit pois ja yritin soittaa ambulanssia, mutta en pystynyt, koska huomasin että käsieni tilalle oli kasvaneet aika suurikokoiset kukkakaalit. Tönäisin vahingossa läheistä virvokejuoma-automaattia kukkakaaleillani, ja ihmetyksekseni se jäätyi. "Ihme juttu, nämä kukkakaalithan jäädyttävät asioita", ajattelin itsekseni. Vähän aikaa ihmeteltyäni keksin että jos käteni tilalle kasvaneet kukkakaalit olisivat tarpeeksi kylmät, pystyisin mennä niiden avulla poimimaan ne tulikuumat karamellit, jotka juuri polttivat käteni. Karamellien paikallistaminen oli vähän vaikeaa, koska ne olivat polttaneet tiensä kellarikerrokseen. Menin karamelliautomaatin luokse ja uhkasin sitä jäätymisellä. Vaadin sitä kertomaan nopeimman reitin alakertaan. Saatuani tarvitsemani informaation, juoksin läheisten ovien läpi länsisiiven portaikkoon ja sieltä alakertaan. Kävelin siihen suuntaan minne arvioin karamellien polttaneen tiensä ja pusersin tieni seinän läpi todistusainevarastoon. Harmikseni koko huone oli täynnä juoppoja mutanttihamstereita. Hamsterit olivat rakentaneet todistusaineina käytetyistä timanttikoruista alttarin jumalalleen Ruurgugille, ja polttavat karamellit olivat pudonneet sen päälle. Jostain syystä karamellit eivät syövyttäneet alttaria. Hamsterit eivät olleet kovin iloisia minut nähdessään. Ensin ne lähettivät käskyläisensä, vaaleanpunaiset kanootinmelojat kimppuuni, mutta ne eivät onnistuneet häiritsemään minua koska oli kuulemma "laskuvesi". Sen jälkeen hamsterit ottivat tommygunit ja alkoivat tulittamaan minun suuntaani. Onneksi minulla oli ässä hihassani ja onnistuin torjumaan luodit lentävällä taikahatullani. Oli minun vuoroni hyökätä. Hyppäsin lähimmälle pöydälle ja revin seinästä kassakaapin irti, ja heitin sen hamstereiden tekemän, ja palvoman alttarin päälle. Tiesin että jos heittäisin kassakaapin hamstereiden päälle, ne voisivat helposti väistää sen, eli jos aikoisin osua hamstereihin, minun täytyt viskata kassakaappi niiden arvokkainta aarretta kohti, jolloin ne hyppäisivät eteen suojellakseen sitä. Näin ei kuitenkaan jostain syystä käynyt vaan kassakaappi osui alttariin ja tuhosi sen. Kun pölyn laskettua hamsterit huomasivat alttarin tuhoutuneen, ne alkoivat vikistä valittavalla äänellä ja hyppiä pakokapseleihin, joilla ne pääsisivät karkuun. Mietin itsekseni, ”miksi ne nyt tuolla tavalla?”, kunnes maa alkoi täristä. Nappasin polttavat karamellit käsien tilalla olevilla ulokkeillani, ja vasta nyt tajusin, ettei niiden ollut pakko olla kukkakaaleja. Pystyin ajatuksien voimalla muokkaamaan niiden ulkonäköä, ja huomasin, että olin juuri äsken kassakaappia irti repiessäni tehnyt vahingossa juuri näin.

Maan tärinän käydessä erittäin voimakkaaksi, aloin etsiä ulospääsytietä, ja huomasin että seinässä, juuri siinä kohdassa jossa irtirepäisemäni kassakaappi oli ollut, oli henkilönmentävä aukko. Ryömin aukosta sisään ja jouduin noin kolme metriä pitkään tunneliin. Tunnelin toisessa päässä oli lasista tehty seinä, jonka murskasin. Lasiseinän jälkeen ei ollut toista estettä, joten ryömin ulos. Ilmestyin tavalliseen kerrostaloasunnon keittiöön ja huomasin ilmassa heikon porsaanlihan tuoksun. Etsin tuoksun alkulähdettä katseellani, ja huomasin että keittiössä ei ollut hellaa missä porsaan olisi voinut paistaa, vaan siinä kohdassa missä olisi kaikista järkevimmän sisustussuunnittelun tuloksena ollut hella, oli vain tunnelin suu, josta juuri sekunteja aikaisemmin olin ryöminyt ulos. Kävelin olohuoneeseen ja meni sohvalle katselemaan televisiota. Painaessani kaukosäätimessä ollutta ON –nappia ihmettelin, miksei huoneessa ollut kattoa, vaan katon tilalla oli seinien väliin kiinnittynyt väärinpäin oleva helikopteri. Jos en olisi jäänyt siihen helikopteria ihmettelemään, olisi päiväni ollut paljon rauhallisempi, mutta jälkiviisaus ei auta, sillä tottakaihan minä siihen jäin. Liian myöhään huomasin, että kaukosäädin, jota juuri olin päässyt räpläilemään, ei ollut televisioon tarkoitettu, vaan se muunsi allani sijainneen sohvan new yorkilaiseksi taksiksi. En ehtinyt reagoimaan, kun turvavyöt jo kiinnittyivät, ja auto ajoi seinä läpi suoraan ulkona juuri lennelleen jättiläisnalleilmapallon päälle.

Nalleilmapallon asukit eivät pitäneet vierailustani, vaan vastustivat sitä jopa niin kovasti, että kuolivat aatteensa puolesta puhkaistessaan kotiplaneettanaan toimineen taivaankappaleen. Onneksi taksissani oli heittoistuin, jonka ansiosta jäin henkiin. Painoin heittoistuinta säätelevää nappia, ja istuimesta kuului voimakas ääni. Heittoistuin lennätti minut poispäin taksista, joka räjähti jätti-ilmapallon räjähdyksen mukana. Kun lopulta laskeuduin, putosin kaupungissamme toimivan uimahallin lasikaton läpi suoraan uimahallimme kahvilaan. Kun yritin kertoa kahvilaa siivonneelle siivoojalle, mitä oli juuri tapahtunut, hän löi mopillaan käteni ja jalkani irti. ”Tämä on The Mop of Heroes +5”, hän rähisi. ”Sen taikavoimat ovat niin suuret, että sillä pystyy irrottamaan jopa sinun kuuluisat, muotoansa muuttavat jääkätesi.”. ”Voi ei”, ajattelin. ”Onko tämä nyt loppuni”. Onneksi onnetar oli kuitenkin jälleen kerran erittäin suopea minulle, koska juuri sillä hetkellä lattian läpi hyökkäsi nahkatakkiin pukeutunut pesukarhu, joka vuosia kestäneen vihansa ansiosta, onnistui torjumaan siivoojan iskut, ja imemään tältä silmät päästä, jonka jälkeen uimataidoton siivooja oli helppo hukuttaa uima-altaaseen tönäisemällä.

Siivoojan kuoltua punkkaripesukarhu oli erittäin helpottuneen oloinen, ja iloisuudenpuuskassansa se päätti antaa minulle kyydin kotiini. Kun olimme päässeet perille se vielä kantoi minut sänkyyni ennenkuin lähti. Näin unen, jossa minulle kasvoi uudet kädet ja jalat.