Koskapa en muista menneisyydetäni mitään päätin kirjoittaa huomisesta jotta minulla olisi jo valmiina ylihuomisen eilinen...
Herään aamulla lämpimien auringonsäteiden hyväillessä kasvojani nauraen ja hymyillen onnellisena. Peseydyttyäni lähteellä menen nauttimaan kevyen aamiaisen yhdessä rakkaiden ystävieni kanssa. Aamiaisen jälkeen päätämme lentää (huom! minullahan kuten kaikilla keijukaisystävilläni on siivet selässä!) läheiselle järvelle uimaan ja leikkimään majavaperheen poikasten kanssa. Välillä myös ratsastamme vesikirpuilla. Sitten päätän lähteä omille teilleni, ajattelemaan valoisia ajatuksiani ja keräilemään yrttejä joita suuri kotimetsä tarjoaa ylenmäärin. Erään puun juurelta löydän lehden jonka se on juuri pudottanut. Alan lukea lehteä: uutisia ja ilmoituksia kaikkialta ihmisten maailmasta. En tunne mitään kaipuuta sinne, sillä täällä kaikki on jo täydellistä ilman että mitään tarvitsee rakentaa tai tuottaa. Metsän olennot ovat luonnostaan onnellisia. Täällä on myös ravintoa kaikille enemmän kuin jaksaa kerätä. Ihmiset herättävät minussa muutenkin melkoista ihmetystä. Aikani luettuani jatkan matkaani. Erään puron rannalla kohtaan sievän keijukaistytön, rakastettuni, jonka nimeä en osaa ihmisten kielellä sanoa, ja keijujen kieltä vain hyvin harvat ihmiset pystyvät kuulemaan.
Hän ottaa minua kädestä ja kuiskaa korvaani jotakin joka saa sydämeni laulamaan. Jatkamme yhdessä matkaa. Hetkeä ennen auringonlaskua istumme alas ja jäämme nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä jotka ovat pääasiallista ravintoamme rakkauden lisäksi. Toki voimme halutessamme syödä kiinteääkin ruokaa, mutta meidän ei välttämättä tarvitse. Otan tytön syleilyyni ja tunnen kuinka lävitsemme virtaava rakkaus laajentuuu äärettömästi sulkien sisäänsä maailmankaikkeuden. Hyvää yötä ja kauniita unia teille kaikille rakkaille olennoille!