Tämä taisi olla viimeinen biisi, mikä äänitettiin. Biisin ekat versiot on jostain vuodelta 2006. Pitkään aikaan ei soitettu tätä biisiä ollenkaan, mutta kesällä 2009 sovitettiin hieman uudelleen ja siitähän tuli ehkä Zugaben paras biisi.
Kertosäkeen osalta aika vanha biisi, mutta biisi tuli kokonaisuudessaan valmiiksi vasta kesällä 2009.
Ei koskaan saatu tästä ihan valmista biisiä, mutta onneksi tästä tuli sitten pari vuotta myöhemmin outro Who will hold my heart -biisiin.
Lopussa on aika tykitystä, vaikka on sitä kyllä keskellä biisiäkin. Aika pitkään pyöriteltiin lopun molli-dimi -vaihtelua, mutta sit se saatiin menemään. Kitarapiuha alkaa pätkimään jossain välissä, mutta mun mielestä se on vaa hauska yksityiskohta.
Olin just ennen näitä sessioita ostan Bossin CH-2 Super choruksen ja Ibanezin OD-2 Overdrive (eli fuzz!) -pedaalin ja niitä kyl kuuluu tässä biisissä. Kitarasoolon soundista tulee...
Uusinta Zugabea. Tässä vaiheessa soundi oli muuttunut selvästi progeilusta suorempaan ilmaisuun.
Aika pian alettiin hakea jotain vähän progempaa soundia. Tässä biisissä on mun mielestä aika hyvin sekoittunut jotain 70-lukulaista ja jotain nykyaikaista.
Studioversiossa ei ole säkeistöissä laulua. Tämänkin liveversion sanat muistaakseni tein ihan vain tätä keikkaa varten, vaikka kyseinen Susanna ei ollut edes yleisössä! :D
Tän biisin työnimi oli muistaakseni "Zen cafe", varmaankin hyvin yksinkertaisen sovituksen takia. Livenä meillä ei koskaan ollut Panu Savolaisen soittamaa Hammond-sooloa vaan tyydyimme sooloilemaan, kaikki samaan aikaan :D
Muistaakseni biisin sanoittaminen oli aika vaikeeta ja saatiin loppuun Eetun kesämökin terassilla. Tässä biisissä on viittauksia Vääksyyn, olkoon se nyt sitten sitä kotiseuturakkautta.
Zugaben eka "slovari". Sanoituksista päävastuu Eetulla, itse muistaakseni rustasin kertsin lainit.
Tässä biisissä on ensimmäistä kertaa 2 bassoraitaa, tapa, joka toistua useammassakin Zugabe-biisissä. Toisella raidalla sooloilua, toisella pohjasävelet. :)
Tähän oli tarkoitus lisätä sateen ropinaa alkuun ja loppuun, mutta sitä ei koskaan kuitenkaan tehty.
"Niilon bassobiisi". Kaavailtiin tätä muistaakseni jonkun demon avausraidaksi tai sitten meillä oli tarkoitus tehdä joku konseptialbumi tai jotain. Tämä kuitenkin jäi käyttämättä, joten se on nyt ensimmäistä kertaa esillä täällä! :)
Oikeastaan ainoa akustinen biisi Zugabelta. Tein tästä muistaakseni demovedon nimellä "paskaa.wav", koska mun mielestä tää ei sopinu Zugabelle yhtään, mutta se kelpas kuitenkin Eetulle ja Niilolle, joten tää soitettiin Taunorockissa vuonna 2006.
Biisi, jossa kikkailua riittää, ainakin tahtilaji vaihtelee kivasti. C-osaa hiottiin treeneissä todella pitkään ja kaikista keikoista tässä se soitettiin ehkä parhaiten yhteen.
Tää on live Padasjoelta, Back to school 06 -tapahtumasta.
Kuuntelen hirveästi Weezeriä samaan aikaan kun tää biisi synty. Se ehkä kuuluu säkeistössä.
Mokasin aina kitarasoolossa yhden kohdan (jonka voi kuullakin), koska yritin kikkailla ja soittaa niin, että käsi on otelaudan yläpuolella.
Krapulabiisi, tai niin sen piti olla. Lyriikat kuitenkin muutti aika paljon. Tässäkin biisissä on vähän "progempaa" Zugabea C-osassa.
Alkuaikoina tehtiin aika paljon sanoituksia porukalla, tää on yks niistä biiseistä. Aika usein vedettiin myös "hieman" liian korkeesta sävellajista, mut ei se mitään, on tässä ainakin hieno C-osa :D
Aina on tuntunut siltä et tää on "Niilon biisi", vaikka mä laulankin kertsit ja Niilo säkeistöt. On siihen toki syynsäkin, mulla on vähän korkeampia ääniala ja sitä haluttiin "hyödyntää" kertosäkeessä. Oon äärimmäisen tyytyväinen kitarasooloon tässä biisissä!
Aikamoista räimettä, lopussa on At the drive-in -vaikutteinen kitarakerrostuma :D
Ehkä energisintä materiaalia Zugabelta. Ja Niilo kuulostaa välillä Ian Curtisilta! :)
Tää biisi muuttui ihan hirveästi bändin käsittelyssä. Alkuperäistä on varmaan ainoastaan alun kitarariffi, jonka Niilo toi joskus bändikämpälle.
Ei soitettu tätä kuin kerran livenä, koska tuntu siltä ettei pystytä millään luomaan livenä samaa soundimaailmaa ku tässä studioversiossa.
Täysin jamittelupohjalta syntynyt biisi. Nimikin keksittiin silleen että kelattiin et Blurilla on Song 2, jotain sen suuntasta tänkin nimen pitää olla.
Biisin sanat tein samoihin aikoihin kun muutin Lahteen, joten niissä on jotain sitä fiilistä.
Toinen sellainen biisi, johon ei koskaan taidettu edes yrittää mitään laulumelodiaan. Kertosäkeeseen tuskin kukaan mitään pystyisi edes laulamaan! :D
Tässä liveveto, josta ei ainakaan menemisen intoa puutu.
Kuulostaa introssa hieman Nirvanalta. "Life is like a joke - if you don't laugh at it, it sucks"
Mun mielestä edelleenkin yks parhaista Zugaben biiseistä. Vedettiin aina livenä helvetisti nopeemmalla tempolla kuin tässä studioversiossa.
Zugaben ekoja biisejä. Tässä syntytarina on lähes sama kuin kaikissa muissakin Zugabe-biiseissä: Mulla on joku yksinkertainen kitarariffi, jota ränkytän, Niilo soinnuttaa biisin bassolla ja Eetu sovittaa! :) Kärjistetysti näin.
Kirjoitusasu "4REAL" olkoon kunnianosoitus Manic street preachersin Richey James Edwardsille, hän on ollut minulle hyvin suuri esikuva biisien sanoittamisessa.