Rotta on epäluuloinen entuudestaan tuntematonta kohtaan. Tämä on mahdollistanut lajin runsaan leviämisen ja elinvoimaisuuden.

Pikkumuurahaiskarhuja tavataan metsissä alueella, joka ulottuu Meksikon eteläosista Boliviaan ja Brasiliaan. Laji elää ceiba-puissa, liikkuu öisin ja laskeutuu vain harvoin maanpinnalle.

Ampiaiset keräävät muita hyönteisiä toukkiensa ravinnoksi. Ne keräävät myös kukista mettä. Joskus ne voivat myös tunkeutua mehiläispesiin, yrittäen varastaa hunajaa.

Häntä auttaa lumileopardia tasapainoilemaan vuoristojen usein jyrkillä rinteillä. Lisäksi hännällä voi peittää nenän ja suun äärimmäisen kylmissä olosuhteissa.

Karhukaiset ovat erittäin kestäviä eläimiä, niitä on tavattu kuumista lähteistä, Himalajan huipuilta yli 6 000 m:n korkeudesta, ikijään alta ja valtameren pohjasta yli 4 000 m:n syvyydestä.

Näätä metsästää tavallisesti vain öisin. Päivällä se pysyy paikoillaan ja valitsee lepopaikakseen esimerkiksi kallionkolon, louhikon, onton puun, petolinnun pesän ja usein oravan tai harakan pesän, joka on tavallisesti tiheässä kuusessa.

Mehiläiset viestivät toistensa kanssa hienostuneella tanssikielellä. Tanssi osoittaa kukkien suunnan suhteessa auringon asemaan.

Suhtautuminen dingoon vaihtelee: sitä pidetään lampaiden tappajana ja sitä on vainottu alusta asti. Vain suojelualueilla se saa elää rauhassa.

Myyrä on liikkeellä kaikkina vuorokauden aikoina, enimmin kuitenkin hämärässä. Ei juuri kiipeile. On erinomainen uimari.

Pieni ulkoilu ja mahdollisuus liikkua edistää lehmien terveyttä. Kun lehmät pääsevät talven jälkeen ensimmäistä kertaa vihreälle laitumelle, ne suorastaan hyppivät ilosta.

Gorilla kuuluu ihmisapinoihin ja on orankien ja simpanssien ohella yksi geneettisesti ihmistä lähimpänä olevista eläinlajeista.

Kyy osaa uida, mutta ei tee sitä yhtä mielellään tai taitavasti kuin rantakäärme; kyy ei osaa myöskään kalastaa.

Virtahepourokset puolustavat reviiriään hyvin tarkasti. Sen vuoksi ne ovat leppoisasta ulkonäöstään huolimatta vaarallisia myös ihmisille ja ne tappavat Afrikassa vuosittain enemmän ihmisiä kuin mikään muu nisäkäs.

Miekkavalaat saalistavat kalaparvia säikäyttäen ne piirittämällä tai iskemällä pyrstöllä kaloja tainnoksiin. Hylkeitä saatetaan saalistaa kallistamalla jäälauttaa siten, että hylje valuu jonkun miekkavalaan suuhun.

Suomalaisista keltasirkuista osa muuttaa Ruotsiin ja muualle eteläisen Itämeren alueelle lokakuussa, ja palaa maalis–huhtikuussa.

Muinaisista sarvikuonoista tunnetuin lienee viimeisimmän jääkauden aikana elänyt villasarvikuono, josta on löydetty ikiroudassa säilyneitä jäänteitä.

Aidosti villeistä hevosista on jäljellä enää vain mongolialainen przewalskinhevonen. Se on ainoa nykyisin elävä villihevonen, jota ihminen ei ole koskaan kesyttänyt.

Koala on pääsääntöisesti yöeläin. Koala kiipeää ja laskeutuu puista aina pää ylöspäin.

Lammas kesytettiin Lähi-idässä noin 10 000 vuotta sitten. Kesylampaita on yli 800 rotua.

Lepakoista vain yksi laji, isoverenimijä, imee verta ihmisestä. Haavat ovat pieniä eivätkä yletä isoihin verisuoniin.

Roomalaiset pitivät etanoita hyvinkin suuressa arvossa. Heillä oli jopa etanatarhoja, joissa etanoita lihotettiin syöttämällä niille viiniä ja leseitä.

Päästäisten yksi erikoisimmista piirteistä on valtavat aivot suhteutettuna ruumiin muuhun painoon. Aikuisen päästäisen aivot painavat lajista riippuen keskimäärin kymmenesosan ruumiinpainosta.

Muurahaisten heimo on ollut olemassa jo yli sadan miljoonan vuoden ajan, joten ne ovat erittäin vanha eläinryhmä verrattuna esimerkiksi ihmiseen.

Valkoposkihanhi on äänekäs lintu ja sen nenäsointinen, kimeä, yksitavuinen ”ka”-ääni kuuluu usein erikorkuisina ääntelevästä parvesta. Ääni voi muistuttaa pienen koiran haukahduksia.

Opossumilla on tarttumahäntä, mutta tämän voima ei riitä kannattamaan aikuisen yksilön painoa, joten vain poikaset saattavat roikkua häntänsä varassa.

Ahven on Suomen yleisin kalalaji ja Suomen kansalliskala. Se on parvikala, joka liikkuu ja etsii ravintoa päivisin parvissa, mutta yöksi se menee yksin pohjalle kasvuston suojaan lepäämään.

Supikoira poikkeaa elintavoiltaan muista koiraeläimistä, sillä se syö paljon kasviravintoa ja voi vaipua talviuneen.

Pelästyessään strutsi useimmiten juoksee karkuun tai puolustautuu potkimalla, ei hautaamalla päätään maahan.

Karhu on ollut muinaissuomalaisille pelätty, mutta myös pyhä ja arvostettu eläin. Karhu on tarinan mukaan laskettu taivaalta Otavan tähtikuviosta.

Poro uhkaa vihollista painamalla pään alas ja lähestymällä korahdellen tai pärskähdellen. Jos vaara ei kaikkoa, vaadin joko luovuttaa ja pakenee vasansa kanssa tai hyökkää puskemalla ja potkimalla uhan kimppuun.

Gibbonien eturaajat ovat huomattavasti pidemmät kuin takaraajat ja peukalo on lähellä rannetta, jotta oksasta kiinniottaminen olisi helpompaa.

Tiikerihai nousee merten syvyyksistä auringon laskeuduttua saalistamaan koralliriutoille ja rannikoille. Se kiertelee ja kaartelee usein tutkien uhriaan ennen hyökkäystä ja odottaa sopivaa hetkeä iskeä.

Simpanssit elävät yhteisöissä, joissa on yleensä 20-150 jäsentä, mutta suurimman osan ajasta ne kulkevat pienissä muutaman hengen ryhmissä.

Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen.

Susien tunnetuin kommunikaatiomuoto on ulvominen, mutta ne myös murisevat, vikisevät ja haukkuvat, tosin hieman eri tavalla kuin koirat.

Marakatit ovat vanhan maailman häntäapinoihin kuuluva apinasuku.

Sisilisko on päiväaktiivinen ja vaihtolämpöisenä se suosii aurinkoisia kohtia.

Kaskelotin tunnusomaisen viistosti nousevan vesihöyrypatsaan tunnistaa kaukaa.

Västäräkkiä tavataan aukeilla alueilla usein lähellä asutusta tai vettä. Se suosii paljaita alueita ravinnon haussa, missä se voi myös toteuttaa tyypillistä liikkumistaan.

Jotkut yksinäiset metsot ovat tulleet aggressiivisiksi myös ihmistä kohtaan, ja ne tunnetaan ”hulluina metsoina”.

Leijonien tarkkaa häviämisajankohtaa Euroopasta ei tunneta, mutta tietojen mukaan leijonia eli antiikin Kreikassa vielä 200-luvulla eaa.

Nokkaeläimet kuuluvat niihin harvoihin nisäkkäisiin joilla on sähköaisti.

Kaikki mustekalat ovat aktiivisia petoja, jotka syövät mm. äyriäisiä, kaloja ja muita nilviäisiä.

Ruumiinrakenteeltaan aasi muistuttaa hevosta, mutta eroaa siitä selvästi pitkien korviensa vuoksi.

Haukka on arvostettu lintu monissa kulttuureissa. Haukkaa on pidetty uljaana, kauniina ja jalona lintuna.

Hauki voi lajina kasvaa suotuisissa oloissa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi.

Saukko rauhoitettiin kokonaan vuonna 1974, ja vaikka kanta onkin sittemmin elpynyt, kuuluu saukko Suomessa yhä uhanalaisiin eläinlajeihin.

Normaalisti mäyrän ääni on tuhiseva, röhkivä, muriseva ja ähkivä, eivätkä äänet kantaudu kovinkaan kauas.

Naakan lento muistuttaa hieman kyyhkysen lentoa, mutta siiveniskut ovat rennompia, hitaampia ja jatkuvia.

Harmaalokin soidinääni, kaklatus, poikkeaa kalalokin kaklatuksesta matalampana ja honottavampana. Selkälokin kaklatus on vain hieman korkeampi.

Nykyään talitiaisen ti-ti-tyy-laulu on harvinainen, tilalle on tullut lyhyempi ti-tyy ja joskus jopa yksitavuinen ääni, erilaisia muunnoksia esiintyy. Muutoksen syytä ei vielä tiedetä.

Kesäpäivinä särkiparvet pysyvät lämpimässä pintavedessä, ja siksi särki onkin varsin yleinen onkisaalis.

Monet gasellit ovat uhanalaisia ja joitain lajeja on kuollut sukupuuttoon.

Kissat leikkivät mielellään, varsinkin nuorina, mutta harjoittelevat aikuisinakin leikkimällä saalistusta.

Albatrossi on merimiesten onnenlintu.

Kirahvi on herkästi säikkyvä eläin ja lähtee helposti juoksemaan karkuun.

Gepardi on sirorakenteinen kissaeläin ja maailman nopein maanisäkäs (suurin nopeus 120 km/h).

Tiikerin kynnet ovat pidemmät kuin yhdelläkään toisella kissaeläimellä, leijonaa lukuun ottamatta.

Siilien heimo on hyvin vanha, ja siilit ovat säilyneet melko muuttumattomina vuosimiljoonia. Siiliä kutsutaankin joskus eläväksi fossiiliksi.[

Nimi leppäkerttu viittaa hyönteisen verenpunaiseen väriin. Sana leppä merkitsi verta vanhoissa itämerensuomalaisissa kielissä.

Seepran raitojen ensisijainen tarkoitus on toimia suojavärinä saalistajia vastaan, joskin niille on esitetty muitakin mahdollisia selityksiä.

Hyttyset etsivät uhrinsa hengityksen hiilidioksidin, ihon lämmön ja tuoksun perusteella.

Merissä elävät kupolimaiset meduusat uivat verkkaisesti supistamalla ja laajentamalla hyytelömäistä uimakelloaan, jonka alta purkautuva vesi työntää niitä eteenpäin.

Ravut ovat myös kannibaaleja: ne syövät pienempiä tai heikentyneitä lajitovereitaan.

Mangustit ovat pitkiä, hoikkia eläimiä, jolla on lyhyet jalat. Pää on pieni ja pyöreä, ja siinä on teräväkärkinen kuono.

Pandan erityisiä tuntomerkkejä ovat ison valkoisen pään mustareunaiset silmät ja mustat korvat. Pandalla on erikoinen tassu, jossa on peukalo ja viisi sormea.

Sammakolla on ulkonevat silmät, mutta ei korvia. Iho on paljas ja sileä ja se tuntuu kylmältä.

Kultakala on särkikaloihin kuuluva kala. Tämä isokokoinen parvikala on ensimmäisiä "kesytettyjä" kaloja, joka tuotiin Eurooppaan Kiinasta 1600-luvulla.

Lahna on muodoltaan litteä ja korkea. Se on väriltään aluksi hopeinen, vanhemmiten kuparinvärinen ja tummanpuhuva.

Keskiruumiiseen kiinnittyy kolme paria jalkoja ja pään etuosassa ovat tuntosarvet. Näköaistimina toimivat kaksi verkkosilmää ja vaihteleva määrä pistesilmiä. Monilla perhosilla on kuuloaisti.

Muiden putkisuukalojen tavoin pullukkamerihevoset syövät pääasiassa pieniä keijustoon kuuluvia eläimiä.

Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, jota on kuvattu monissa taideteoksissa.

Maakotka eli kotka on haukkojen heimoon kuuluva päiväpetolintu

Ulkonäöltään hamsteri on vankka. Pää on iso ja suippo, turkki on tuuhea ja suojaa kylmältä ja kastumiselta.

Harakka on yleensä paikkalintu. Loka–marraskuussa osa nuorista linnuista vaeltelee joitakin kymmeniä, harvoin satoja kilometrejä.

Turska elää myös Itämeressä, mutta sen esiintyminen Suomen rannikolla on ajoittaista.

Norsut eli elefantit ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä.

Metsäkauris on Euroopassa yleisenä elävä pienikokoinen, lyhythäntäinen ja monenlaisiin elinympäristöihin sopeutunut hirvieläin.

Delfiini eli tavallinen delfiini eli juoksiainen on yleisin valaslaji.

Kaksikyttyräinen kameli eli varsinainen kameli tai lyhyesti vain kameli on kamelien sukuun kuuluva kantojuhtana käytettävä eläin.

Ankka on sinisorsan kesytetty, kotieläimeksi jalostettu muoto

Hämähäkit sekoitetaan usein hyönteisiin, vaikka ne kuuluvat hämähäkkieläimiin.

Lohi on lohikalojen heimoon kuuluva vaelluskala, jonka alkuperäinen levinneisyysalue on viileissä Pohjois-Atlantin vesissä ja niihin virtaavissa joissa.

Hyeenat ovat vahvaleukaisia kissoille ja mangusteille sukua olevia petoja ja raadonsyöjiä.

Lumikko on Euroopan pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa.

Jänikset muodostavat piiskujänisten kanssa jäniseläinten lahkon. Ne eroavat piiskujäniksistä sillä, että niillä on lyhyt ja pörröinen häntä, pitkät korvat ja takajalat.