Kohti Epäsaavutusta

Helvetin tulimuurit murskaksi.
Voimalla hirviöiden legioonat tuhoavat sympatian ulottuvuuden.
Mahtavien planeettojen, täyden tuhon, räjähdykset myrskyävät aurinkokunnan tomuksi.
Mustien aukkojen portit synnyttävät sielujen haalistumisen.
Ikuisuuden vastavoima purkautuu julmasti.

Kaiken alku ja juuri, ikuisuus ja olo, kohtaa järjettömän häviön.

ÄÄRIMMÄINEN VOIMA SYÖKSEE jumalattomia massoja kohti kaiken syntyä.
MAHDOTTOMAT LUVUT ÄÄRRETÖITYVÄT ja simitön tuho vie ajan, joka ikinä oli olemassa.
TAAKSE MAAILMAN SYNNYN VIE AIKA, jolloin ei ollut aikaa, ja jopa sekin vaipuu olemattomiin syvyyksiin
taakse olemassaolemattomuuden.
ELÄMÄ JOKA MEIDÄN PÄÄSSÄ VALLITSEE, ei ole eikä tule.
ANTISYNTYVYYDESSÄ saavutus ei ikinä toteudu, jolloin ikuisuus on taattu.
IKUISUUS, JOTA NIIN RAKASTAMME. Epäymmärryksen vallitsemina olemme aina olemassa massassa,
jota ei ikinä ollut, eikä tullut.

Ennen universumin nollakohtaa palatkaamme. Aikaan, jolloin maailmankaikkeus oli nurinpäin.
Elämään johtaneet alkuaineet sihisivät tuskaa, joista viha hedelmöi ja siitti.
Vuorottaista olkoon tuhojen jatkumo, läpi ikuisuuden, ilman hyvän ja pahan tuhoa.