The Insiden musiikki on outo lajitelma kaikkea musiikkia mutta etupäässä kuitenkin bluesia ja rockia, musiikkia, jota yhtyeen jäsenet kutsuvat cocktail-musiikiksi raunioiden keskeltä, peitettynä bluesin raskaaseen samettiviittaan. Yhtyeen musiikkimieltymykset ja musiikilliset esikuvat on siroteltu pitkälle aikavälille aina 1920-luvulta nykypäivään. Tarkoituksena on yllättää niin sävellyksillä ja sanoituksilla kuin myös esiintymisillä. Esiintymiset ovat tuttua kamaa jokaiselle joka puurtaa ylityötunteja tuopin ääressä, purren tupakkaa rystyset valkoisina vielä kello 3.30 sunnuntaiaamuna. Ensisijaisesti kyseessä on kuitenkin bluesrock bändi, jonka tarkoituksena on pitää hauskaa, juhlia elämää ja yrittää puhaltaa eloa jo jonkin aikaa sitten kuolleeseen taidemuotoon nimeltä Rock'n'Roll!
Historia:
Perustettu vuonna 1999. Tällä kokoonpanolla toiminut keväästä 2002 loppuvuoteen 2004, jonka jälkeen ei ole toiminut.
Kuulostipas tuo Blue
Afternoon Hyvältä! En
muistanutkaan.
Olavi S.
09.03.2008
Mystic Times! :D Voi
luoja! Me emme
ainoastaan kuulostaneet
The DOORSILTA! Tuo oli
jo Pure unboundles
expression of joy!
Olavi Salko
03.07.2008
Katselin tuossa juuri
Savitaipaleen keikkaa
vuodelta 2004. Hitto.
Mielettömät fiilikset
tuossa To See Through
You - kipaleen alussa
kyseisellä keikalla.
Melkein tekisi se "yksi
keikka vielä" käydä
heittämässä porukalla
joskus..
Jimbo
19.12.2008
Follow the Sun olis
mahtunut Doorsin ekalle.
Klassikko.
The Insiden ensimmäiseltä demolta. Kitarassa tuolloin Petri Kyttälä.
Copyright-huomautus: Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön. Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.
hyvält kuuulostaa