Rock

Let's Rock Like Never Before 26.01.2019

4:29

Vuonna 2014 tehty voitonjuhlintalaulu jalkapallon mm-kisojen kunniaksi, osoittautui näin 2019 turhan haastavaksi itselleni laulettavaksi. Ja kun ei biisi ole kovin kummoinen muutoinkaan niin laitetaan suoraan arkistoon tämä tuherrus.

-   0 215 kuuntelua
Pop

Frozen Heart 28.09.2014

4:12

Tämäkin biisi jostain 2000-luvun taitteesta, nyt viimeistelty sanoituksen kera. Vocaloid Avanna päälaulajana, Vocaloid Yohioloid taustalaulussa.

-   0 278 kuuntelua
Pop

Little Wonder 18.12.2014

4:00

Taas yksi pop-biisi vuodelta 2000, sanoitus valmistui vihdoin lähes 15 vuotta myöhemmin. Vocaloid Avanna pää-äänessä, Oliver ja Yohioloid taustalla.

-   0 276 kuuntelua
Pop

Different Light 19.10.2014

5:22

Teos sävelletty vuonna 2000, sanoitus viimeistelty 2014. Vocaloid Avanna äänessä.

-   0 298 kuuntelua
Indie

Someone To Hold Me 24.11.2013

3:05

Tämä laulu on vuodelta 1999, jolloin vasta aloittelin kirjoittamaan lyriikoita englanniksi, siksi hyvinkin kliseistä tavaraa. Mutta ehkä siksi saattaa toimia tällaisena indie henkisenä naiivina popbiisinä.

9   1 243 kuuntelua
Pop

Yesterday (Was A Better Day) 06.01.2014

3:15

Vocaloid Avanna laulaa myös tässä popkipaleessa vuodelta 2000.

-   0 282 kuuntelua
Pop

Kapteeni 07.11.2011

4:11

Tämä kappale vuodelta 1999 tuli vastaan arkistosta ja halusi tulla koneistetuksi. Kun tunteet ottavat vallan, toivoisi kykenevänsä hallitsemaan näitä mielen myrskyjä. Näin jälkeenpäin kuunneltuna yksi melodian kohta tuo mieleen erään Eppu Normaalin kappaleen... tunnistatko? Jos tähän saisi oikean laulajan niin sävellajia pitäisi varmaan laskea muutaman sävelaskeleen verran.

-   1 280 kuuntelua
Jazz Fusion

Jumalan silmä 24.06.2012

4:15

Vähän jatsahtavampi teos vuodelta 1990 kertoo itsekkyyden hyödyttömyydestä. Äänessä Vocaloid Prima.

-   1 288 kuuntelua
Bossa Nova

Indigo Skies 06.10.2013

3:31

Olisin mielelläni omistanut tämän latinohenkisen balladin vuodelta 2001 jollekin tuoreelle pariskunnalle, mutta kun sellaista tilaisuutta ei tullut, laitan tänne odottamaan aikoja parempia (ja parempia laulajia, tietysti).

-   0 211 kuuntelua
Hard Rock

Jäsenkirja 06.11.2013

4:03

Tämä laulu on vuodelta 1991, sanoitus kaipaisi kirvestä - nykypäivä tarjoaisi sanoitukseen varmaankin jotain kiinnostavampaa ajatusta.

-   0 207 kuuntelua
Pop

Birds of the Night 05.08.2013

3:04

Sävellys vuodelta 2000, sanat tuoreemmat. Tarinana Jonkinlainen nuoren naisen öinen seikkailu.

-   0 293 kuuntelua
Valssi

Impossible Dream 30.09.2012

4:18

Tämä laulu on vuosituhannen vaihteesta ja kertonee onnellisen elämän mahdottomuudesta. Kuorolaulussa mukana Vocaloidit BigAl, Tonio ja Oliver.

-   0 234 kuuntelua
Folk

Luvattu maa 06.10.2013

3:16

Tämä folk-biisi on vuodelta 1992.

-   0 254 kuuntelua
Light Rock

Tahtosi sun 30.06.2013

2:55

Kappale vuodelta 2000, johon tuli vihdoin lyriikat viimeisteltyä - tosin ei vieläkään tunnu valmiilta teokselta. Ensimmäinen kokeilu laulattaa Vocaloid Avannaa suomen kielellä.

8   1 247 kuuntelua
Rock

Kielletyt hedelmät 06.10.2013

3:24

Tämä laulu vuodelta 1990 kertoo laissa kielletyistä tunteista.

-   0 235 kuuntelua
Ballad

Last Salvation 06.10.2013

4:44

Vanhan yksinäisen miehen viimeinen rukous vuodelta 2002.

-   0 252 kuuntelua
Rock'n'Roll

This Little Bird 25.07.2013

3:14

Tämä vuonna 2000 tehty laulu sopii mukavasti tällaiselle "kirkkokuoropojalle", joka nuoruutensa alkumetreillä etsii elämänsä tarkoitusta.

10   1 300 kuuntelua
Iskelmä

Kahden ihmisen etäisyys 30.04.2011

2:48

Vuodelta 1991 kertomus kahden ihmisen lyhyestä yhteisestä hetkestä

-   0 281 kuuntelua
Country

When You Come To Me 03.04.2011

3:32

Teos vuodelta 1999 kaipaisi vielä hiomista niin sanoituksen kuin sävellyksen osalta.

-   0 247 kuuntelua
Pop

Tie kauneuteen 10.06.2012

3:59

Teos vuodelta 1992 kertonee lapsellisesta uhrautumisesta rakkauden vuoksi.

-   0 315 kuuntelua
Ballad

Mahdottomuus 27.07.2011

5:46

Etsiessäni uusia sovituksia vanhoisiin biiseihini, osui korvaan tämä yhä koskettavan kaunis balladi vuodelta 1989. En enää muista mitä sanoituksella yritän sanoa, niihin aikoihin tuli luettua teosofiaa ja itämaisista uskonnoista, olisivatko ne jotenkin inspiroineet tätä? Kiinnostavasti lyriikassa ei ole lainkaan loppusointuja ja kertsin alusta löytyy alkusointua...

-   0 282 kuuntelua
Pop

Nokkoset 24.05.2011

4:23

Teos vuodelta 1990 kertoo aikuisten aiheuttamista lastenhuoneen traumoista, sanoituksen voisi pistää uusiksi, sen verran kömpelöä lyriikkaa on tullut kirjoitettua silloin...

-   1 230 kuuntelua
Pop

On turvallista harrastaa 05.03.2010

2:30

Kansanvalistusta vuodelta 1991.

-   0 263 kuuntelua
Älä kuuntele missään nimessä!

Kesämies 02.07.2011

4:44

Historiassa yhä taaksepäin, tämä kappale on keväältä 1987. Sanoitus aivan kökköä ja melodia kovin iskelmällistä, no kertosäkeessä on vielä jotain kiinnostavaa. Ja taas tuli keksittyä Vocaloid Tonion suomen kielen lausumisen parantamiseen muutamia kikkoja mm. kuinka konsonantteja kannattaa pehmentää.

-   0 253 kuuntelua
Country

Kauas kulkee maantie 15.07.2011

2:04

Tämä lienee vanhin sävellys/sanoitukseni joka on koskaan päätynyt tietokonemuotoon. Biisi on sävelletty jo vuonna 1982.

-   0 241 kuuntelua
Light Rock

Skill To Fall In Love 07.03.2011

3:30

Intohimon kaipuuta vuodelta 1999.

-   0 272 kuuntelua
Ethnic

Erilaisuus 02.02.2011

3:28

Latinodiskoa vuodelta 1992.

-   0 289 kuuntelua
Light Rock

Lapsi vailla leikkikehää 08.02.2011

3:43

Sairaalan valkoisia sävyjä vuodelta 1993.

-   0 276 kuuntelua
Rock

Tappava tuliainen 07.01.2011

3:51

Anarkistista näkökulmaa vuodelta 1993.

-   0 293 kuuntelua
Rock

Täällä pohjantähteiden alla 03.01.2011

4:24

Huoli ympäristön tilasta painoi mieltä vuonna 1991.

-   0 322 kuuntelua
Pop

Kuutamoratsastus 05.01.2011

2:33

Vähän kevyempää satoa vuoden 1991 luovalta kaudelta.

8   0 290 kuuntelua
Pop

Ylitöissä 20.10.2009

Pop

My Secret Love 18.09.2010

4:36

Paatosta vuodelta 1999.

-   0 267 kuuntelua
Rock

Pyhä synti 28.02.2010

2:58

Tämä biisi tehty juhannuksena 1991.

-   0 258 kuuntelua
Gospel

Hengen hedelmät 12.02.2010

3:12

Gospelia vuodelta 1994. Lieneekö tässä kyse siemenettömistä rypäleistä?

-   0 273 kuuntelua
Pop

Kukonlaulun aikaan 25.10.2009

2:45

Tehty 1991 Neuvostoliiton juuri romahdettua...

-   0 345 kuuntelua
Pop

Pedot pukeutuu pinkkiin 29.03.2010

3:51

Keväisiä tunnelmia vuodelta 1994.

-   0 305 kuuntelua
Rock'n'Roll

Beautiful life 12.10.2008

2:10

Ensimmäinen englanniksi tehty sanoitus. Ja sen kyllä huomaa.

-   0 381 kuuntelua
Light Rock

Kotirintamalta ei mitään uutta 06.12.2007

3:13

Vaikka olisikin kuinka suuri sankari sota- tai kilpailutantereella, silti kotona nousevat usein esiin vähemmän sankarilliset teot... Arkistojen kätköistä kaivettua tavaraa.

-   0 338 kuuntelua
Light Rock

Talvisodan huumaa 30.12.2010

2:39

Vuoden 1992 näkemys maailmasta, jossa sotilaita palvotaan enemmän kuin vammaista tai lähimmäistä.

-   0 230 kuuntelua
Funk

Heavenly pleasures 2008 03.06.2007

2:46

Pikkutuhmaa funk-poppia, sanat ja sävel vuodelta 1999, sovitus vuodelta 2008, Poop Dilanin laulama versio löytyy tältä: http://www.mikseri.net...

10   1 1470 kuuntelua
Copyright-huomautus:
Kaikki materiaali Mikseri.netissä on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.
Voit kopioida tätä materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöön.
Materiaalin UUDELLEENTUOTTAMINEN, LEVITTÄMINEN ja JULKINEN ESITTÄMINEN on kielletty ilman asianosaisen henkilön lupaa.