Alisen maan tappuran saivo,
Pahuuden tien kulkijan raivo.
Luoja, kuule huuto korkealle,
Kutsu alle maan, kiven sisään.

Pimeyden syliin vetäen henkesi,
Tuonelan tuuli kantaa, ei rauhaa.
Maa aukeaa, juuret kiinni vie,
Kiviseen pimeyteen sinut kätkee.

Raivo, joka ei koskaan sammuu,
Kivien alla, myrskyn sylissä.
Tappura, joka ei katoa,
Sielun kylmään paahteeseen painaa.

Pahoillaan, kadonneet kulkijat,
Kävellen seikkoihin pimeyteen.
Tappura saivon siivin kulkee,
Ei paluuta, ei toivoa jää.

Tuonen virrassa heijastuu tuo voima,
Alisen saivon, tappuran tie.
Eikä sitä voi paeta, ei väistää,
Pahuuden kulkijan raivo ei mene pois.

Nälkä veren, jano kuoleman,
Kun olet juonut virrasta Tuonelan.
Käpäläpuusta vuollusta maljasta kalmasta,
Tuhon lopun, rauhan ikuisen ajan.

Sormet kourivat varjojen reunaa,
Kuu katsoo, mutta valo ei kanna.
Maljasta juotu, ei paluuta jää,
Vain pimeys kulkee kanssasi täältä.

Kädet routaiset maahan painuvat,
Sydämesi sykkii viimeistä lauluaan.
Virran pinta heijastaa tyhjää katsetta,
Ei ihmisen ääntä, vain kuiskaus kylmä.

Nälkä veren, jano kuoleman,
Kun sielusi kuihtuu kalman kukkana.
Tuonelan sylissä rauhaa ei anneta,
Vain loputon yö, ajan ikuinen taakka.


---