Eka biisi aikanaan, tää on demotettu moneen kertaan, vanhemmat kehitysportaat löytyy arkistoprojektista jos kiinnostaa demoäänitteiden kehittyminen 00-luvulla. Kiitos ja kuittaus, tämä projekti tuli nyt valmiiksi.

perinteisempää rokkia vähän normaalimmilla soundeilla, laulut on kiltisti normaalilla mikillä ja basso tylsän pehmeällä boring jollai hartkella ja kaikki on niin normaalia että voi voi. on muuten ihan hauska livepala, aika vaikea kuitenkin näihin on suhtautua studiossa aivan kuten studioperseilybiiseihin on aika vaikea suhtautua keikalla. kivoja huutoja ja basari-taputus-tuplaus-huohotus middlepätkässä oli hauska tehdä.

laulubiisi johon lipsahti kiva väliosa kaikkine kontrabassoineen (joka on oikea soitin, ei mellotroni tällä kertaa). Marko oli jossain niin tuli tällainen kahden kielisoittajan ihmebiisi, johon nauhoitettiin kivat bongot kertseihin, ne todettiin kuitenkin rytmi- ja sounditeknisesti niin karseiksi että akkari ja kontra toimii nyt sulassa sovussa perkkoina. Aika positiivinen viba musiikillisesti vaikka teksti on vähän vaikeasta aiheesta.

Kanssa aika vanha sävellys, alkuperäinen demo vannoi rakkautta jerzy dudekille koska se torju rankkareita cl finaalissa ´05, mutta dudek on myyty ja aihekin vähän hienostuneempi (you gotta block it out tarkoitti siis alkujansa palloa, nyt tunteita, tai jotakin). Kiva bassosoundi lainabassolla (arvatkaapa mikä) ja sello on kanssa aina mukavan kuuloista, vaikka näin mellotronilla soitettuna. Uudet stemmat ja bassot viime viikolla.

vähän innostuttiin kokeilemaan ns. moderneja soundeja. aika konservatiivisesti, mutta kuitenkin varmaan eka kerta kun on jotain elementtejä konemusasta käytetty biisissä. Biisi sinänsä hauska ja lyhyt livesuosikki.

Perinteistä popmaisempaa kamaa, vihdoin kunnolla levyllekin tämä jo ´05 demoteltu biisi. Revenge of the ever-present mellotron, tässä sitä kuuluisaa huilua nyt sitten. Levyn todennäköinen päätösraita.

pianobiisi sitten tällekin levylle, aika pikainen sessio joten putsattavaa riittää hieman. basso on varmaan aikas lujaa, oli fender vaihteeks ei tiedä miten se istuu miksaukseen kun ei tuttu peli. sanat kertoo siitä miten kotona joku odottaa joka tapauksessa eikä kannata huolehtia turhaan maallisista murheista eikä ainakaan huolestua kaikesta ja kantaa sitä taakkana mukanaan. mellotronia ja ehkä lisästemmoja tulossa. rummut monona kuten hendrix- biisissäkin, overheadit kiinni, tulee kivan skarppi pömpelisoundi. 4.4.09 lopullinen miksaus.

lisää uutta materiaalia, nyt särökitaraa yhdistettynä perinteisiin stemmoihin, jälleen hieman uusi lähestymistapa. bassossa tuorein hankinta, näppärä vox- vahvistin, kuinkas muuten. biisiin tulee jotain hämyääniä vielä lisää todennäköisesti, ja perkkoja [eipä paljon tullut, ihan vähän vaan -toim huom]. 4.4.09 Lopullinen versio lisätty.

Uus casino ei ihan ehtiny sessioihin, mut sheratonilla ja stratolla mennään, voxit vahvistimina kumminkin. levyn avausraita- tyyppinen biisi, kerrankin suht simppeli ja menevä ja sanoissakin jotain järkeä; jälleen versio "captain mental"-teemasta jota käsiteltiin jo edellisellä levyllä. mellotronin mandoliinit on hauskat, hihittelyä riitti kun ne keksittiin. Ajateltiin että tyhmänlyhyt nimi auttaa tämän kappaleen menestystä jonkin pitkän ja vaikean sijaan.

Kokeellisempaa kenties vaihteeksi. Aluksi tutkielma reggae kompin ja kahden improvisoidun sähkökitaran yhdistelmästä kypsytettynä yksinkertaisella stemmateemalla. Väliosassa nailonkielistä alhabraa arvalla valituilla soinnuilla. Kertosäe piano-basso-mellotroni-stemmat perussettiä. sanoituksen kokonaisuus säkeistöissä melko improvisoitu ja vastaa älysisällöltään peruskovaa krapulaa. kertosäe kertoo seuraavan humalan avoisuudesta, joskin myös harrastukseen liittyvistä morkkiksista. Hauskaa oli tehdessä. ja ai niin, mellotronimies joi taas liikaa red bullia.

Vähän 60-lukusekoilua Jimi Hendrix Experiencen muistolle nyt kun viimeinenkin triosta on siirtynyt yläkerran orkesteriin. Mitch Mitchell 1947-2008.

live cream levyn soundeja paitsi et studiossa, vähän rumpuja mikitetty kumminkin, kitarassa pieree super lujalla oleva dynacordin bassovahvistin, lauluja on jätetty vähän liveä kirkkaammiksi. hauskaa oli soittaa bassoja, soittanu prkl plekulla jotai 6 vuotta pelkästään, tässä riehuin sormet ihan rakoille ja gibsonin kieliin kunnon kudosnestemarinadit.

aika perinteistä brittipoppista ainakin noin demomuodossaan oli, tuotannossa vähän pelleilty per gesslen gyllene tider- aikaisten maailmojen pauloissa, lopussa vielä tukholman ritarihuoneen kellot muistuttamassa periä siitä ettei siitä tuu aatelista vaikka se olis miten monta kertaa rikkaampi ku kuningas. ai niin, mitä paremmat vehkeet, sitä enemmän nuo kellot vituttaa, kenties lasken ennen levypainoa vähän niiden volaa.

perinteitä kunnioittava rock kappale pirteällä sanoituksella. Kitarasoolossa vahvaa mutta kunnioittavaa lainaa rollareiden biisistä, sopii tuohon mukavasti, loppusekoilussa kaikki peruskeinot mitä on totuttu käyttämään viime aikoina, futiskuorosta kitarasoolomattoon.

Yritys tehdö jotain modernimman kuuloista kuin mitä yleensä olemme tehneet. Tiedä sitten miten onnistunut.

Täytebiisi joka soi muutaman kerran jopa radiossa. Snacke lauloi koska laulaja oli flunssassa. Huh huh ja viiskybää teostoa vuodessa!

Monologi viinapullolle.

Toinen sessioitten murheenkryyneistä, mutta lähinnä teknisistä syistä. Kappale yks mun lemppareista tällä levyllä, varmaan eka nauhotettu biisi tälle lätylle. Laulumikkinä C1000, eli vähän karu soundi siksi, tekee tosin retroa tunnelmaa muutenkin menneitten vuosien pop musiikille kumartavalle kappaleelle. Beach Boys outro tuli puolivahingossa väsymyksen seurauksena.

Kertoo nuoresta tytöstä, jolla on niin paha krapula, ettei nukkuminen ole mahdollista koska näkee heti painajaisia. espanjalainen soolo-osuus jossa uskomaton dialogi espanjaksi, jota kumpikaan ei osaa ja naistakin näyttelee mies.

Rumpalistin ensimmäinen biisi tässä projektissa, kertoo - ainakin luullakseni - jyväskyläläisen musiikinopiskelijan hivenen välillä tylsähköstäkin arjesta.

Alkuperäinen miksaus oli kunnianhimoinen, mutta myönnän - paska. Laulu ei kuulunut. Siis remiksaus Jonin kauniista kappaleesta. Let the good times roll.

Alunperin vain hauska pikku kitaralaulelma, josta kehittyikin lopulta sixties- popkappale asiaankuuluvalla kieli-poskessa stereomiksauksella. monoversio pyydettäessä.

Perustuu todelliseen henkilöön joka oli rentouden, leppoisuuden, eksentrikkouden ja tyylikkyyden omalaatuinen ja ainutkertainen yhdistelmä.

uudelle levylle tulevaa satoa, vähän rauhallisempaa kamaa alkuun. ekaa kertaa 2 mello-satsia samaan aikaan, torvet ja huilut, ja korjattu voxin raato kitaravehkeenä. rajumpaakin tulossa, mut tästä on hyvä aloittaa.

Riffivetoista menoa, johon olemme hiljalleen valumassa. Tälle uutukaiselle ehti vasta pari mukaan, mutta tämäntyyppinen musa kiinnosta tällä hetkellä eniten.

Vanha biisi jonka raakaversio löytyi arkistoista. Nimi on musta kuulostanu inkkarilta jo kauan, siksi väliosassa lakota-siouxin kieltä, "mistä tulet? mukavaa kun pääsit. Oli mukava tavata sinut. Yhdeksän, yhdeksän." Kawaita ja leslietä vähän taustamausteena.

Lyhennelmä biisistä joka käytetään muualla ehkä kokonaan, tässä huomionarvoista ehkä akkarin mikityslaiskuus, mikitetty jollain mikä oli käsissä oisko olu C100, ei jaksanu ruuvata enää shockmounttia ja rödeä. oma mello-systeemi mukana. jon halus loppuun räjähdyksen, se on jostain fx cd:ltä muistaakseni. henkka.

Levyn hittibiisi ainakin bändin arvion mukaan. soundit onnistu mukavasti, ainakin sen osalta radioin biisi. testattu laulussa "superhuman" menetelmää, eli koko ajan stemma mukana vähäsen tukemassa päälaulua, foof fighters käyttää paljon, esim long oad to ruin kertsissä makeesti kahella stemmalla, jotain samaa haettu soundiin.

Vanha biisi, 90-luvulta ja sen kyllä huomaakin. bassossa oktaavi alas, kitara britpop tyylille uskollisena ts9:stä suoraan pöytään ja lämpö haettu tuplaamalla ja triplaamalla sitte rankasti. ekan väliosan stemmat kuten säveltäjä halus ja tokan kuten tuottaja. molemmat laitettii sitte levylle. vähän pitkä mun makuun mut toimii ihan kivasti, ois aika tukala oasis pastissi ellei olis samalta ajalta.

Taas poppista. Tätä eräs tuttumme kuvaili biisiks jossa kaikki paskat david bowie kliseet on koottu yhteen tylsään kappaleeseen. no, bowie ei ollu mielessä tehdessä, enemmänkin uusinta "it isnt any wonder"- kappaleesta parin vuoden takaa. no, tuli aika perus poppis, vähän hämyjä ääniä lisäily joukkoon, ja stemmoja tietty.

Vanha biisi taas, jo ekoista reeneistä mis olin muistan tän. ihan kiva biisi, nyt lyhennettynä toimii kivasti. xylofonia ja melloa kevyesti viljeltynä. nauhanopeuskikkailua kitaran tuplauksissa käytetty keinotekosen 12-kielissoundin luomiseen, paljo kliinisempi ku 12-kielinen, ja jotenkin sopii kappaleeseen paremmin kuin aito. sellasta hippihenkeä ku nauhojen kanssa leikkii. klassinen esimerkki red light fever - kappaleesta jossa ei oo kertsiä ollenkaan

eka yhteinen biisi. Aika erilainen tuli kuin miltä demo vaikutti, ehkä mukavimpana lisänä Vilenin Ekin upea harppusuoritus. kertsi löytyy, mikä on aina kiva lisä biisille ku biisille.

jon keksi tarinan siitä et käy nusauttamassa teurastajan tytärtä ja sitte ku jää kiinni ni juoksee lihaveitsi kädessä hyökkäävää teurastaja-faijaa karkuun. pidettiin tarinaa koomisena. biisi tuotettiin yhdistämällä vähä diskomenoa rajuun lontoo punkkiin, ja ihan kivasti toimii. lisäkuriositeetin muodostaa moniraitanauhan tuhoutuminen, tää on jostai testimiksauksesta pelastettu, räppäys osuuskin saatiin kuuluville ihan eqttamalla riittävästi

hauskin biisiin liittyvä tarina tuli yheltä tyypiltä keikalla. se diggaili biisiä hirveesti ja oli levynkin ostanu aiemmalla keikalla. se sano et se oli justii hävinny jossai pörssisysteemeissä kymmeniä tuhansia euroja ja sitte pamahti tää kappale stereoista. karua. alussa liverpoolin lentokentän kuulutus siitä ettei saa tupakoida missään, ja lopussa jonkun oopperan vika sointu. välissä taas meidän omatekemää mellotronia ja imitoituja eläinten ääniä.

Revolutionin b-puoli jossa legendaarinen riimi Heelsinkii - Täämpeerii