Tässä saattaa olla tämän vuoden kesäbiisikisan persoonallisin osallistumiskappale. Se on vivahteiltaan vihertävä myrskyvaroitus, toiminnan kuvaus tai jonkinlainen yhtyeen teesien luenta, jossa neuropeikko tuntuu antavan kuuntelijoilleen vihiä siitä, mitä heidän artistisivuillaan sopii odottaa tulevaisuudessa kuulevansa.

Kappaleen sointi on täynnä tunnistettavia konemusiikin peruselementtejä: löytyy useita supersahoja, löytyy syviä bassoja ja trap-henkisiä konerumpuja nopeine filleineen päivineen. Ääniä kuitenkin käytetään sen verran persoonallisella tavalla, ettei kokonaisuus missään vaiheessa tunnu vanhan toistolta. Etenkin melodiapuoli on täynnä yllätyksiä, kääntöjä ja epätavallisia sävelvalintoja.

Suurin osa riffeistä tuntuu korostavan laulun rytmitystä ja melodioita, mutta joukossa on myös kourallinen vastamelodioita, jotka pitävät kappaleen tarpeeksi mielenkiintoisena loppuun asti.

Sanoituksiltaan kappale tuntuu ennen kaikkea manifestilta. Vaikka se ei varsinaisesti piilottele sanomaansa yrttipuutarhansa kukinnoista, ilmaisee se ydinasiansa kiertoilmauksin. Kappaleen me-muotoiset sanoitukset puhuvat kasvatusvalojen väreistä, avaruuskekseistä ja kappaleen nimeen asti nostetuista vihreistä tähdistä. Sen sijaan vastustettavia elementtejä mainitaan peräti nimeltä: nikotiini, heroiini, kokaiini ja amfetamiini nimetään kainostelematta, mahdollisesti selkeyden takia. Myös alkoholista ollaan melko selväsanaisia, vaikka tuo sokeri peitelläänkin tutun sanonnan melko selvään variaatioon: "ei tippa tapa, jos yhtään ei ota".

Selkeä suosikkiyksityiskohtani sanoituksissa on tyylillä käytetty "edelleen" toista kertaa lausuttavan säkeen "rauha on parempi ku sota" kohdalla. Tällaisessa itsensä referoinnissa on omat riskinsä, mutta tässä yhteydessä se toimii erittäin hyvin.

Kappale ei ole mahdottoman pitkä, mutta sillä on sen verran kestoa, että sen lyyrisen puolen lukuisat kieltomuotoiset lausahdukset alkavat joskus puolivälin tienoilla kuulostaa hieman saarnaavilta. Koska se on osaltaan kappaleen tarkoitus, ratkaisun kyllä ymmärtää, mutta tavalla tai toisella vaikeutetumpi ilmaisu olisi voinut tehdä hyvää kappaleen tunnelmalle ja monimuotoisuudelle.

Muotokieleltään kehuja ansaitsee yksi erikoisimmista väliosioista, joita olen pitkään aikaan kuullut. Noin 2/3 kohdalla kappale rauhoittuu pieneen lastenlauluista monia esteettisiä ratkaisujaan nostaneeseen C-osioon, jossa uusi ääni kertoo Neurovelhon mahdollisesti kuvainnollisesta, mahdollisesti konkreettisemmastakin leipomosta, jossa jo aiemmin mainittuja avaruuskeksejä valmistetaan.

Mitä tulee kappaleessa käytettyihin lauluääniin, ovat ne raskaasti prosessoituja. Raskas vireenkorjaus on käytetyistä tehosteista selvästi eniten läsnä ja luo kokonaisuuteen oman konemaisen tunnelmansa. Se kuitenkin auttaa myös hahmottamaan kappaleen paikoin monimutkaisiakin melodioita helpommin.

Lopuksi ehdottaisin kappaleiden lopetuksiin huomion kiinnittämistä; Vihreitä tähtiä loppuu melko seinään viimeisten sanojen jälkeen, eikä kuuntelijaa varsinaisesti auteta hahmottamaan, että loppu lähestyy, ellei hän sitten pidä kappaleen kestoa silmällä.

Kun seuraavia vastaavanlaisia kappaleita työstetään, jonkinlainen selkeämpi outro voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

Vihreitä tähtiä on epätyypillinen kappale, eikä välttämättä lämmitä kaikkia kuuntelijoitaan, mutta sen persoonallinen luonne kantaa sitä sen verran tyylillä, että ainakin itse odotan mielenkiinnolla, minkälaista musiikkia orkesterilta on seuraavaksi luvassa.

Maailmassa on paljon enemmän kaikkea kuin aavistankaan, onneksi sentään myös kasvava kertsi palkitsevalla sointukierrolla. Eiku tukka pois ja armeijaan.