Tämähän oli tämän projektin ihka ensimmäinen kokopitkä virsi (2006). 2010 piisistä tuli uusintavedos, ja nyt taas 4 vuotta myöhemmin oli pistää saundit ja soitanta uuteen uskoon. Mitäköhän vuonna 2018 on odotettavissa..?
Lähes kaikki lauluja lukuunottamatta soitettu uusiksi. Ralli on imenyt vaikutteita 90-luvun pop-helmistä.
Alla vertailuksi kappaleen kehityskaari. Taksomykke.
Ei muuta edittiä kun että tokassa kertsissä stemmalaulu kompressoitu paremmin ja kaikissa lauluissa snadi kaiku.
Maistianen tulevaisuudesta. Ensivuonna julkaistavalta... Ja tälläkertaa lupaan... Todellakin julkaistavalta neljän biisin demolta . ! Vielä miksaukset kesken tässäkin.
Piti tulla ihan oma prokkiksena tästä, muttei ny jaksa. Ihan hirveet saundit, muttei jaksa tehä mitään eikä ees osaa. Ihan oikeesti metallia. Melodista terästä ja panteraa havaittavissa. Kansikuvaan panostin enemmän kun piisiin. :)
Vuoden 2006 "Heart Of A Lion" uudessa kuosissa. Erinomaisen epäonnistunut.. Laulun sanat muuten on osittain edelleen siansaksaa, eikä muiltakaan osin pysyvät. Laulussa ensikertaa käytetty Auto-tuneria, kun se on nykyään muotia... Saundit on edelleen mitä ovat.
Juu tämmöne. Miksattu ja masteroitu luureilla = ihan scheissee. Kajareilla ku ei kehtaa, ettei naapurit kuule. Ihan keskeneränen, mutta pitää julkkaroida änyväy. Tämä kolmen piisin demolta 2011. Ehkä ens vuonna jotain pätevää.
Piti julkaista 2010 demolla.. Kamalat saundit, mutta kuka niitä nyt kuuntelee. (?)
Juuuh.
Tällä kertaa kaikki soittimet akustisia, ei siis mitään tietsikalla väsättyä.
noni nyttaas tuli uus. koittaa nyt sitten genrettää tänki. vähän sekavampi kun muut ja sitten myöskin tosi häikäsevän mahti kitara soolo. korjattavaa ois paljonkin, mutta korjaan sitten vasta kun oon stara ja surffaan galakseja henkilökohtasella avaruusaluksella. jos vaikutteita pitäis keksiä, niin lieniskö joku technicolour, hole ja red hot chili peppers.
Itkekää sydämmiä jossettette toivottavasti saa sanoista selvää.
vaikka nimestä vois päätellä että nyt on tulossa jotain tommosta kun keskiaika metallia, niin väärässä ootte. hah. tässä pitäis olla vähän leijonakuningas vaikutteita.
sanotukset. hmm. eihän niitä ollu, paitsi kertsiin oli pakko väsätä. eli sianenglantia.
Hirmuisia suhinagangstereita ja muita riivaajia. Joku päänsisäinen systeemi sanoi, että mun pitää tehdä tämmöstä paskaa, ja laittaa vielä kommenttirinkiinkin, jos vaikka joltain heruis kommentti. No mutta kuitenkin setti ei oo ees kokonainen. Jos tulee hirmusesti nelosia, niin teen tän kokonaiseks joskus. Reijo on puhunut.
Tässä siis uudistunut kertsi ja vähän paremmat (=särösemmät, munakkaammat, pavilionggimmat, riettaammat) saundit, kun aikasemmassa editiossa.
Ja vittu toi intro on tekotaiteellista skeidaa,m utta olipa pakko siihen jotain önggertää, koska tuli...
HAHAH. olipa kivaa kun löysin tänkin. tehty vuonna 2000-2002. eli joskus tolla aikavälillä. hetki sitten siis.
Näinpä. taas suomee. Uutta miksausta säkällä tulossa joskus. Saundit muuten ok, paitsi laulun osalta. blah.
Kertsin lyriikkaa:
Lumi painaa oksia lattiaan
Olen aivan tyhjä
Sateet avaa portin maailmaan, joka on helvetin kylmä
Yö jo pimenee
menet peiton alle, jonne minäkin tahdon
lämpöön ihmisen
Niin kaikki selkenee kun valoon auringon katson
mitä vittua. ei oikeen hyvä homma tää oo kyllä ollenkaan nyt vittusentään.