Oikein mukavaa breakcorea, juuri sopivan meuista, rätisevää ja tukkoista. Onko tässä happorutinaakin? Tuo yksi ääni kuulostaa siltä. Rohisevaa murjontaa. Tykkään. Melkeinpä jonkin asteen rumpunoisea.

Digitaali Glitsiä... Sekopäistä... Matriisiprintterin modernia... Aliasointi ja digitalia ei ole vihollinen vaan ystävä. ystävä joka vetää ylos kliinisyyden suosta. Ystävä joka ymmärtää raakuuden ja erityisesti odernin kaakuuden filosofista tekstiä paremmin kuin Juha Torvinen soittaa kitaraa.

Äänimaisemaa. Itsensä näköistä sellaista. Inhimillinen tila, jota on kiva katsella, mutta jonne ei tahtoisi jäädä. Oikeastaan kaksi minuuttia tuntuu jo liialta, miksi se onkin juuri sopiva pituus tälle biisille.

Breakcorea on aina viihtyisää kuulla kaiken sen ylihiotun neiteilyjunkan keskellä. Tässä on tällaista samaa mielenvikaista fiilistä kuin Aphexin sekopäisemmissä biiseissä, tai vaikka Venetian Snaresilla mutta paremmilla soundeilla. Erittäin mukava rytmiikka joka ei kylläkään tarjoa lajityypissään mitään kovin uudenlaista mutta toimii silti koska en ole breakcorea kummemmin vuoteen, ehkä pariinkaan kuunnellut.

Tuotannollisesti aika priimakamaa, erittäin piristävää vaihtelua musiikkiin jota olen tässä viime tunteina mikseristä kuunnellut. 1:20 tienoilla tuleva pitkä soundi on loistava!

Joo. Hauskaa matskua, Eppu Normaali -vaikutteet kuuluvat myös voimakkaasti läpi. Juuri sopivan pituinen.