Yön jälkeen kokeilin avaimia lukkoon.
Väärennös yöstä kuin musta kukka takanani.
Vääryyttä oli kaikkialla, seinissä,
taloissa, ikkunoissa, varjoissa.

Jos olisin nähnyt yhdenkin kasvot,
olisi huuto karannut, pudonnut käsiini.
Silmäni torkkui auringossa,
tunsin paikan, johon sulkeuduin.

Joku, joka puhuu minulle,
hänellä on hämärä kasvo,
yhtä hämärä kuin varjo.

Sen lävitse ei pääse
ei ole varma kumpi on
hämärämpi, kun koskettaa puhujaa,

väistää hän katseen yhä etäämmäksi
niin että kädet on vietävä
silmiin tähyämään kaukaisuuteen.