Katson ikkunasta silmissäni tuli
Vaan kello äkkiä seinällä lyö
Ja aika kiitää vaikk' on sydänyö.
Ei ainoa tuo petä tylsä tuttuni
vaik' ehkä joskus hieman jätättä.
Jo saapuukin valkea kuolema,
kun laskeutuu ensilumi.

Kalman koura korea tuon kellon murskaa,
ottaa kullan ja rubiinit,
ne haudalleni mullaks murentaa.
Sillä mustat on elämän ilovietit,
musta lahottava hyväily maan.
Ja valkean liljan jos tielläni kohtaan,
vain haudan partaalta se kukoistaa.