hän tanssii varjoissa
sadepilvien reunalla
yksi kerrallaan
käy meitä noutamaan

huulet punaiset
sievään hymyyn on kääntyneet
käsi viileä
ojentuu kuin auttaakseen

ja kuinka voisinkaan
sen kauneutta vastustaa
enää kitaran soidessa
ei pelota mua ollenkaan

käsi viileä
ojentuu kuin auttaakseen

tartun käteen hentoiseen
ja kuljen kanssaan ikuisuuteen
jätän (tän) kaiken taa
en pelkää tulevaa

koska kuinka voisinkaan
sen kauneutta vastustaa
kun kitaran soidessa
ei pelota mua ollenkaan

ja kuinka voisinkaan
sen kauneutta vastustaa
enää kitaran soidessa
ei pelota mua ollenkaan