Tietämätön aurinko nousee ja tiedon liekillä itsensä latsen lailla polttaa. On kuningas kuollut ja valtaistuin seisoo hylättynä palatsissaan.

Peilikuvasta silmät heijastuu, niistä lammas sudeksi paljastuu.

En tunne enää häpeää, vaikka olen alastomana ihmisten edessä. Kääriydyn inhoon, se viittana suojaa kaikilta katseilta.

Kun kynteni iskin heidän jumalaansa, taivas vuosi verta valtoimenaan. Se valon säteissä tuhkaksi muuttui ja sinä hetkenä loin itseni uudelleen. Minut syöstiin alas ihmisten sekaan, he painoivat minut maahan ja repivät kaikki kahdeksan siipeäni irti. Silti olen ehjempi kuin koskaan, he syövät lihani ja vievät sanani jokaiseen ilman suuntaan.