Takamailla

Havahdun hetkeksi nostan katseeni jaloistani ja maasta joka on vieras kuin kaukainen Neptunus vaikka jalkani ovat katselleet sen pintaa jo tuhannen vuotta ei se avaa katsettaan minulle
Edessäni levittäytyy metallinen rakenelma tumma ja arvaamaton kuin torni aavan keskellä sormenpäilläni kuuntelen sen tarinaa ja pelkään että ovi avautuu liian varhain tai kenties liian myöhään

Vaellan pitkiä käytäviä kuin utuisista unistani niiden pinnoilla verenvirta on pysähtynyt aikakausien takana hioutuneet mykäksi viestiksi kiiltävät pinnat joilla liikkuu olentoja jotka yhä muistavat minut

Ja taas on rauhallista tyyntä voin nukkua edes hetken kunnes metallin ääni korvani tavoittaa ja taas kuljen käytäviä tuhansia hämäriä verenvirran muistavia sen silmiltä kätkeviä sen kiiltävillä pinnoilla liikkuu hirviöitä jotka ketjuillaan lunastavat sen mitä luvattiin toisille jos muistomme katoaa