usvaisen suon keskellä kasvaa,
niin puhtaan valkea ruusu,
loistaa läpi tuon synkän suon,
kutsuen luokseen yhä uudelleen...

yksinäisyyttään itkee suon ainokainen,
luoksensa pyytää, kyynel silmin.
astumaan harhaan suon syvyksiin...
vaipumaan uneen, rauhaan hiljaisuuteen,
irroittamaan ote ruosteen peittämä,
elämästä julmasta, niin turhasta
yksinäisyyttään itkee suon ainokainen,
yksinäisyyttään itkee niin...


loistoas mie kahtoin kuusi puun takkaa,
kaunisti auringon säteet siut valaisi,
sokeuduin, astuin harhaan, vajosin syvyyksiin.
en vastaan pistänytkään...
vuosien päästä valkea ruusu, toveriksen mustanharmaan ruusun sai,
nyt usvaisen suon keskellä kasvaa 2 ainokaista ruusua,