Tässä järvessä on saaria
muttei yhtään niin suurta
että yhden saaren asukkaat
tuntis toisen puheen juurta
on yhteinen kieli
muttei kenellekään oma
ja vain kahden kesken kuiskitaan:
ois se oma pirun soma

on pelloillakin nimet
ja metsien mailla muka
mut jos ihmiset itse ei käytä niitä
niin kuka sitten, kuka?
kyllä koivuissa kukkii kauneus
ja luonnossa lepät liehuu
kuin lapset pihakeinuissaan
ne tuulen tahtiin riehuu

mutta mistä saatais tänne sieluja
jotka pyhän puoleen puhuu
joille kieli on vahva mieli
ei vain haave tai huhu
ja mistä saatais tänne elämää
joka uskoo ja uhoo:
vasta maailmanlopun muassa
saapuu kulttuurin tuho

on männyillä mahtavat miekat
ja kävyillä kultaiset kilvet
ne tahtovat taistoon talsia
kuin pimeyden pihoilta pilvet
sitten sade saa saattaa saarnaajaa
joka syntyy kuin susi
mutta apeus listiikin lihoiksi,
keskeyttää kamppailusi

ja kuolon hetkellä korjataankin
jo ripeään raihnas raukka
se hetki hiipii huulille
häijysti halaa, hurjaan haukkaa
näin katoaa kansoilta kuvat
jää soille silmät muttei suuta
se on internationalisuuden
irvikuva ilman muuta

mutta mistä saatais tänne sieluja
jotka pyhän puoleen puhuu
joille kieli on vahva mieli
ei vain haave tai huhu
ja mistä saatais tänne elämää
joka uskoo ja uhoo:
vasta maailmanlopun muassa
saapuu kulttuurin turha tuho.