Ootan jo päivää, kun tää kaupunki kaatuu:
talot, vajat ja lapset lahoo kotipihaan.
Jos oma maa on mansikka, se on kakkoslaatuu.
Ajan hammas on syönyt syvään hedelmälihaan.

Täällä on jengi on kylmää, ne zombeina kulkee
eikä kännykän näytöltä ihmistä nää.
Ne ei korviaan käytä ja silmänsä sulkee.
Juttuihin vain on jääneet sydän ja pää.

Mä lähdin siitä suuntaan kaupungin laidan.
Olin päättänyt silloin, että pois täältä meen,
kun kuulin virrenveisuun yli kalmiston aidan
- koko kaupunki sinne kuului kokoontuneen.

Nousin expressbussiin, mutta tielle se jätti.
Jos vain elämää etsin, koskaan löytänyt en
ja mun päässä soi laulu, joka muuten ois nätti,
mut se kuolleiden kuoro vain on röytänyt sen.