Arndt Pekurinen, hän oli miestä enemmän,
koskaan aseisiin hän tarttunut ei.
Uskoi rakkauteen, vapauteen ja veljeyteen,
ja se usko hänen henkensä vei.

Tuo rotta, Valkonen, kapiainen kapinen
joka lahtariristinkin sai.
Teloituksen määräs hän, tappoi miehen ylevän,
osannutkaan koskaan katua ei kai.

Leskeks Aleksandra jäi, kaksi lasta helmoissaan
ilman isää joutui selviämään.
Vaan tuo rotta Valkonen, mies niin isänmaallinen,
ei pelastanut maata eikä itseään.

Pekurinen oli kiltti, raitis, sivistynyt myös,
ketään tahtonut hän ei satuttaa.
Palvelukseen maan suostui vain siviilityöss',
siitä rikoksesta sai hän vankilaa.

Viimein kansainvälinen painostus älykköjen
lainsäätäjät sai mietintään.
Pojalle Pekurisen koitti vapaus suloinen,
vaan ei kauaa tullut onni kestämään.

Leskeks Alexandra jäi...

Luiskaotsat Lapuan päätti miehen muiluttaa,
mutta pelkoa ei tuntenut hän lain.
Ja vaikka sotaan julmimpaan oli viety isänmaa,
pysyi Pekurinen uskossansa vain.

Rintamalle kyydittiin, vaikka kaikki kyllä ties
ettei koskaan sotaan osallistuis hän.
Teloitus siis määrättiin – suostui vasta kolmas mies!
Yksi turha sodan uhri enemmän.

Leskeks Alexandra jäi...