Kun Tie Jatkuu Vain Yhteen Suuntaan

Käyn yksin yötä vasten, päivän pituutta pakenen, sen poltetta,
kuristusta, häpeään puettua.

Jatkuvuus suistunut raiteiltaan tunnelissa,
jonka päästä valot on jo poltettu loppuun.

Ja kohta on aamu.

Päämärä kai jossain lie, päänä määrälle, jonka painoa en jaksa kantaa.
Sinne koskaan pääse en.

Kertosäe:
Syvyys tumman veen, syliinsä kutsuu taas,
sen pohjan mutaan vuosisadat katoaa.

Ja minä kysyn koska pohja tulee vastaan,
Ei nimeään kai voi unohtaa.
Ja syvyys vastaa; ei nimeään voi unohtaa.
Ja syvyys vastaa; Pian on ilta.