1.
Istun taas pöydän ääreen kirjoittamaan, kynän otan käteen, vihkost uuden sivun avaan/
Tunteeni tulevat esiin jostakin syvältä, enkä tiedä tuntuuko se edes hyvältä/
Sillä tunnekirjo ei omista värii yhtäkään, vaan joka puolella ympärilläni synkkää nään/
Ja olo on kuin ilo olis kuollu maailmasta, kun pelkkii tuskan häivähdyksii näkyy ilmassa/
Myöskin tällä hetkellä kyyneleet vierii kilpaa, alas poskiani kohti julmaa lattiaa/
jossa viimeistään on kyyneleiden päätepysäkki, silloin mietin millon saavun sille itsekin/
Joskus tuntuu että se on kulman takana, enkä sitä pysty enää mitenkään mä paeta/
Kävellä voin sitä kohti hitaammin ainoastaan, mut estää en voi sitä tulemasta mua vastaan/

KERTSI:
Aina kuulee sanottavan ”pitää elää täysillä”, mut mä en tiedä edes että elänkö mä/
Elää en voi täysil jossen tiedä eläväni/
On kai kärsiminenkin elämist jonkunlaista, vaeltamist siellä mis ei aurinko paista/
Kävelen polkuu missä onni on hukassa/

2.
Olin joskus iloinen, mihin katos se?, en tajuu miten se voi olla nii nopee et/
ei ehdi itsekään tajuamaan, sitä että taivaltaa pimeys vain seuranaan/
Nykyään sanon joka ilta saman mantran: ”yhtään en enää tätä helvettiä jaksa”/
Silti vaan joka aamu minä herään, ja laitan askelta askeleen perään/

KERTSI x2

Jokin mua aina laittaa jaksamaan, en tiedä mikä se on mutta vissiin aika voimakas/
Kun jaksaa mua kannatella silloin aina, kun oma askel voimiin nähden aivan liikaa painaa/
Haluisin tietää kestääkö tää vielä kauan, milloin saan synkist ajatuksistani rauhan?/
Vaan eipä tiedä vastausta noihin kukaan, eli pakko se on koettaa tässä jaksaa vaan/