Vielä muistan ne kohtalon vuodet, jolloin vapissut veremme ei.
Kun arpa ankara kohtalon meidät kauas kentille vei.
Kuvat vaimojen, tyttöystävien korsun kätköissä lohtua soi.
Vaan eniten joukkohon sotilaiden yksi yhteishenkeä toi:

Kun tunkeuduimme Aunukseen,
se mieltä lämmitti niin.
Urhot asennon ottivat,
ja piiput rasvattiin.
Kun tunkeuduimme Aunukseen,
mieskuntoa siin' mitattiin.
Hiljaa ja hitaasti hivuttaen se viimein vallattiin.

Monet sinne kentille jäivät, kukaan ennallaan palannut ei.
Tuli rauha, mutta öisin unet takaisin korsuihin vei.
Jäädä saivat vaimot ja lapset, veren kuohu kun suonissa soi.
Vain hän, joka kokenut rintaman on, tunteen miehisen tietää sen voi:

Kun tunkeuduimme Aunukseen -
vaikka kauan siitä on niin -
muistan kuinka toisiltamme
me piiput rasvattiin.
Kun tunkeuduimme Aunukseen,
mieskuntoa siin' mitattiin
Vuorovedoin me miekkoset siinä hyökättiin, antauduttiin.

(Otetaas pojat vähän Vienaa ja sitten painutaan Aunukseen!)