Todiste:

Erämaassa vaeltanu, kengän pohjat halenneina,
varjokin on kadonnu, vaan hiekanjyvät kavereina.
Eikä etsimällä onnensa löytyny.
Vaan pikemminki epäonneen onneton on köyttyny.
Jalat etsii suuntaa, mut on hävinny jo sumuun.
kukaan ei kuuntele jos ongelmistaan puhuu.
Viimesiä pisaroita enää vesileilissä.
Nyt on kai jo aika tullu luopua täst leikistä.
Mut poika silti edelleenki sitkee.
Ratkasuksi päätti vesileilin täyteen itkee.
Kiertelee ympyrää, pohtii tyhmyttään,
miks lähti erämaahan tiedon janoo tyynnyttään.
Ku totuus löyty lähempää ku ikinä,
mut vaikee silti saavuttaa ku kengät täynnä kiviä.
Eikä tajunnu et onki väärää polkuu tallannu.
Kaikki se niin täydellinen oliki vaan kangastus.

Kangastuksen taa, tervetuloo kurkistaan.
Mut et ylety, et siihen ylety.
Kangastuksii vaan, ei sen suurempaa.
Erämaan vanki, tänään ja huomenna.

Akaitchin:

Erämaan korppikotka etsii jälleen saalistaan
Oot huolimaton korpinkotkan saat niskaan
Vaaroi yhtä paljon kun hiekkaa rannalla
Siis ulko kuori kova älä sisintäsi paljasta
Jos sul on unelmii olla ruokaketjun kuningas
Tee töitä sen eteen älä oo niin jumissa
Se mitä tavottelet on jo valmiiks sun päässäs
Tarviit vaan henkireijän josta höyryt ulos päästäs
Sillä se vapauttaa kannustaa korjaa ja hoitaa
Hommat kotiin ja huomiseenkin on vielä voimaa
Erämaa paratiisin löysin kun avasin suuni
Hyppään korkeel en ylitä aitaa juuri ja juuri
Niinku samooja oon valmistautunu kohtaamaa kaike
En unelmii jahtaa ootan ja ajallaan kyl saan sen
Ai en. Huomaat kyl ku oot mun kaa kasvotusten
Oon saanu kaiken ja sä oot vanki kangastusten