Astuu juhla-asussaan tytär temppeliin.
Veljensä varjostaan noussut ei hän milloinkaan.
Jäljet lumeen askelista jäävät muistoksi ainoastaan.
Pois kaikki pian pyyhitään.

Portailla vielä taaksensa hän vilkaisee.
Ei kukaan häntä huomaa tänäänkään.
Päivän valkoisessa mekossaan on saanut vaeltaa
tulematta huomatuksi kertaakaan.

KERTOSÄE
Poika esikoinen valtakunnan saa.
Tytär katkeruuttaan kantaa ainiaan.
Laaksot, vuoret sekä meret antaa voi
pojallensa isä, joka maailman loi.

Hiljainen sali nyt kun isä poissa on.
Veljensä viereen istuu tytär koditon.
Viimeistä kertaa huoneessa isänsä
nauttivat ehtoollista lapset yhdessä.