Syksyistä katua kulkee tyttö hameessaan
Hän kylmästä värisee
Ajatukset musta liekki valaisee
Katseet häntä seuraavat, polttavat takin selkää
Lujan ulkokuoren kuin veitsi lävistää

Lätäköihin hän astuu, ei jaksa välittää
Vaikka kengät kastuu,kalliit sukat repeää
Illan tullen hän jonkun etsii, tarjoaa itseään
Päästäkseen syliin ,lämpimään mutta pettävään

Vain taivas yksin tietää milloin tuletkaan kaatumaan
Eihän aikakaan pysähdy suremaan

Kadotettujen kuningatar, niin häntä kutsutaan
Eletyt vuodet halkovat kasvojaan
Vasta kuudentoista, silti äänellä aikuisen
Ylpeästi vastaa kuluneisiin solvauksiin

Vain taivas yksin tietää milloin tuletkaan kaatumaan
Eihän aikakaan pysähdy suremaan