RAKKAUDEN KERJÄLÄISET

kuulen äänen vaienneen
kaupungin kadun hiljenneen
aamun haamun heräävän nään
ja sitä katselemaan jään

lepäät siinä vieressäin
kauniit kasvosi seinää päin
hiuksiasi kosketan nää hetket on kuin suolaa
haavoille kuolevan

kiroan sen joka keksi ihmisen moraalin
ensimmäiseksi sen kadotin

rakkauden kerjäläiset toisilleen vieraan varaiset
muukalaiset niin läheiset

on turhaa anteeksi pyytää
toisiamme kaikesta syyttää
langenneita enkeleitä syntyy kuolemaan
tähän maailmaan

ja vaikka sielu huutaa tuskaa
sydän vuotaa verta läpimustaa
on mahdotonta lopettaa
me toisiamme liian paljon tarvitaan

on jotkut luotu toisilleen elämään
kun meidät luotiin tänne selviytymään

rakkauden kerjäläiset toisilleen vieraan varaiset
muukalaiset niin läheiset