1.
Mä tiedän yhen, jollon paperisiivet;
se tuli nollaa vuosisadan viiveen.
Pois kimpusta, todellisuus satuttaa.
Se manipuloi ruusuja jääpiikit apunaan.
Laske solmujas, ihmiset vedättää,
mut köydellä on kaks päätä, toinen sitoo elämään.
Toinen kutoo avaruuden sanoihin ja jumittaa,
eikä alasvajonneet romantisoi uniaan.

Markkinakahleet on niille ilmaa;
kato simpukat kannatti kirveslinjaa.
Vedän happee ja morsetan punasta viivaa
kiinni kipupisteisiin. Mä puhun liikaa.
Rouzie venas sirpalevanaa.
Joka sydän kattoo maailmaani filtterin takaa.
Saman totuuden on muutki kertoneet;
se näki siinä paperilla perhosen.

2.
Mä tiedän toisenki, joka tuli haaville.
Sen sana painaa ku olemisen aapinen.
Operoidaan huominen muistuttaa unelmaa.
Tuomioruusut ei synnytä puhetta
tai vähä riippuu ne ylistää henkii.
Eli istutan lyijyt mun kynistä kenkiin.
Joka liike ja lause on jatkumoo vihasta,
muttei kukaan sankari puhu runomitassa.

Valkoset valheet on mieleenpainuvii,
muttei vesilinjalla herätetä taikurii.
Avaruuden laidalta leijonapiiriin,
yks ainoo punatähti osuu tuuliviiriin.
Mies maalaa sateenkaaren sokeena
ja kaikki tietää miten haaskalinnut poseeraa.
Eikä mikään kone tunnista virhettä;
se näki siinä paperilla ittensä.

3.
Mä tiedän kolmannen, joka itkee hunajaa.
Se tuli ettii äärettömän virheen omakuvastaan.
Sinä päivänä virrat on kääntyny,
numeerinen maailmas paikalleen jäätyny.
Porvarit ei osaa pestä Hiroshiman seiniä,
mä katoin niitä sekunnin valheiden seitissä.
Sama kompastuskivi putoo hiljaa.
Se näki pelkkää mustetta paperilla.