Valo kun varjon luo
Elävät varjot nuo
Muistavat metsämme,
meremme, aarteemme

Luolassa nuotio
Sekä laulumme viimeinen
Liekkien loimussa
Kaikki mitä jäljellä

Haihtuu kaikkeus
Emmekä sille mitään voi (on myöhäistä)
Kukaan ei voi
meitä enää pelastaa (edes Jumala)

Valo kun varjon luo
Se hohtaa kuin aallokko
Mutta on kangastus
Vain mieleni muovaama

Vesi ei milloinkaan
Enää huulia kosketa
Turha on toivoa,
Tai janoonsa rukoilla

Haihtuu kaikkeus
emmekä sitä tajua (kuka tajuaa?)
Saapuu autuus
määränpäämme on Tuonela (kuiva kuolema)

Valo kun varjon luo
Se hohtaa kuin maailma
Mutta on kangastus
Vain mieleni muovaama

Enää ei kannata
Tulta rukoilla
Kerran sytyttyään
Se roihuaa ainiaan

Haihtuu kaikkeus
emmekä sitä tajua (kuka tajuaa?)
Saapuu autuus
määränpäämme on Tuonela